Erikoisjoukot-kokelaan suoritus menee pieleen ensimmäisessä tehtävässä. VARO JUONIPALJASTUKSIA!


Erikoisjoukkojen pääkouluttaja Janne Lehtonen ohjeistaa Robin Hendryn kanssa kokelaita haastavan tehtävän suorittamisessa. Nelonen
Erikoisjoukot-ohjelman avausjaksossa kokelaiden tehtävänä oli kaatua korkealta korokkeelta taaksepäin veteen ja pää edellä. Tehtävässä tärkeintä on kuunnella ja omaksua kouluttajien antamat ohjeet.
Koomikko Tomi Haustola kaatuu veteen, mutta laskeutumisen aikana hänen kehonsa kääntyy liian paljon. Hän osuu veteen toinen kylki ja kasvot edellä.
– Meni ihan vituiksi, pääkouluttaja Janne Lehtonen toteaa jaksossa.
– Lähti vetämään volttia, kouluttaja Robin Hendry lisää.
– Joo, siis hän pelkäsi. Huomasi silmistä, että hän pelkäsi jo alusta lähtien, Lehtonen sanoo.
Tomi Haustolan suoritus epäonnistuu jo ensimmäisessä tehtävässä. Nelonen
Maalla kokelaita vastassa oleva kouluttaja Jan Knutti huomaa, että vedestä nousseen Haustolan nenästä vuotaa verta.
– Koomikkohan läsähti kuin rätti pöytään. Nokkakin aukesi, Knutti sanoo.
– Sinulta alkaa vissiin vähän turpoamaan silmä. Joo, sinä lähdet lääkärille selkäsi taakse, Knutti ohjeisti Haustolaa.
Leirin lääkäri Antti Oksanen tutkii Haustolan. Sitten hän kehottaa Haustolaa vaihtamaan ylleen kuivat vaatteet, ja samalla he tarkkailevat, tuleeko Haustolalle muita oireita.
Erikoisjoukot, Tomi Haustola, jakso 1. Nelonen
Erikoisjoukot alkaa 3. syyskuuta Nelosella ja Ruudussa kello 21. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.