Urheilumanagerina ja valmentajana pitkän uran tehneen Jukka Härkösen elämäkerta Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä – urheilumanagerin muistelmat (Teos) julkistetaan torstaina. Minä-muotoon laaditun teoksen taustakirjoittaja on urheilutoimittaja Atte Husu.
Kirjasta löytyy kymmenittäin herkullisia anekdootteja managerin uran varrelta. Härkönen kertoo, kuinka hän palasi Pariisista Helsinki-Vantaalle kesällä 1991.
”Stressiä aiheutti käsimatkatavarani”, jossa oli sadan dollarin seteleitä yli kymmenentuhannen dollarin edestä.”
Manageri pelkäsi mahdollista tullitarkastusta.
”Uskoisiko tulli selitystäni, että kuljetan pankkiin rahoja, jotka yksi maailman nopeimmista ihmisistä on hankkinut juoksemalla ja joista kymmenen prosenttia kuuluu minulle, koska olen hänen managerinsa?”
Härköstä ei otettu tullissa sivuun, ja hän pääsi tallettamaan rahatukon Merita-pankin tiskillä Lahdessa.
Kirjassa käydään läpi Härkösen, 73, elämän koko kaari: lapsuudesta Sotkamon korpiseuduilta yleisurheilun kansainväliseksi huippuvaikuttajaksi. Härkönen oli itse kansallisen tason kolmiloikkaaja (ennätys 15,38), joka opiskeli liikunnan ammattilaiseksi Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.
Härkönen toimi liikunnanopettajana Lahdessa 1970-luvun jälkipuoliskolla ja alkoi valmentaa paikallisia yleisurheilijoita.
Seuraavalla vuosikymmenellä Härkönen ryhtyi värväämään urheilijoita Lahden Ahkeran joka kesä järjestämiin kansainvälisiin yleisurheilukilpailuihin. Eliittikisojen urheilijahankinnan yhteydessä hän tutustui ulkomaisiin yleisurheilijoihin, jotka kaipasivat luottohenkilöä hoitamaan heidän asioitaan.
Kun Brigham Young -yliopistossa opiskellut Frank ”Frankie” Fredericks pyysi Härköstä managerikseen, lahtelainen päätti lähteä uudelle uralle. Namibialaissprintteristä kehkeytyi yksi 1900-luvun valovoimaisimmista yleisurheilijoista.
Uskoisiko tulli selitystäni, että kuljetan pankkiin rahoja, jotka yksi maailman nopeimmista ihmisistä on hankkinut juoksemalla.
Vuonna 1989 Fredericks ei pystynyt kilpailemaan Suomessa, koska hän edusti Etelä-Afrikkaa, joka oli rotusortopolitiikan takia sivussa kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Maaliskuussa 1990 Fredericksin kotimaa Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikan alaisuudesta ja tie kisa-areenoille aukesi.
Fredericks kertoo kirjassa kaksikon ensikohtaamisista näin:
”Tarvitsin tuekseni henkilön, johon voin luottaa. Kerroin Jukalle, että minulle oli jäänyt hänestä hyvä tunne Lahdessa. Kerroin hänelle, ettei hänen tarvitsisi matkustaa kanssani. Riittäisi, että hän järjestäisi minut kisoihin. Minä hoitaisin loput. Halusin Jukan, koska hän ymmärsi, mikä minulle oli tärkeää. Namibia oli juuri itsenäistynyt, ja minulla oli missio juosta kansani maailmankartalle.”
Fredericks onnistui tavoitteissaan, sillä hän juoksi olympiahopeaa 100 metrillä ja 200 metrillä sekä Barcelonassa 1992 että Atlantassa 1996. Siinä välissä hän voitti kaarrematkalla MM-tittelin Stuttgartissa 1993.
Urheilumanagerin tehtäväkuva oli 1990-luvun alussa varsin epämääräinen. Härkönen valottaa kirjassaan, kuinka hän joutui opettelemaan kantapään kautta uuteen hommansa liittyviä kuvioita. Sopimuksia tehtiin kilpailujärjestäjien ja varustetoimittajien kanssa.
Frankie Fredericks (1) vauhdissa Helsingin olympiastadionilla 18. kesäkuuta 1997. Kuva: Christian Westerback
Neuvotteluissa oli kyse usein rahasta. Managerin tehtävänä oli ulosmitata urheilijan markkina-arvo täysimääräisesti. Härkönen kertoo neuvotteluista, joissa hän yritti saada edustamilleen urheilijoille mahdollisimman suotuisan sopimuksen.
Kun menestystä tuli, palkintosummat ja bonukset kasvoivat. Tämä tiesi 1990-luvun alussa logistisia ongelmia, koska kisajärjestäjät halusivat yleensä maksaa urheilijoiden starttirahat ja palkkiot käteisenä. Silloin saatettiin päätyä tullitarkastuksessa alussa jutun alussa kuvattuun tilanteeseen.
Härkösen talliin kuului vuosittain kymmeniä urheilijoita. Heistä kaikkein suurimman mediahuomion kohteeksi joutui eteläafrikkalainen keskimatkuri Caster Semenya.
Härkönen tutustui 18-vuotiaaseen Semenyaan Etelä-Afrikassa alkuvuodesta 2009. Härkönen näki kilpailun, jossa venda-heimoon kuuluva Semenya juoksi 800 metriä ajassa 2.00,58. Kokenut manageri tajusi kyseessä olevan todellisen lahjakkuuden.
Nuoren naisen päätymistä Härkösen talliin edesauttoi puolimaileri Mbulaeni Mulaudzi, jonka asioita suomalainen oli hoitanut pitkään. Myös Mulaudzi kuului maan koillisosassa asuvaan venda-yhteisöön.
Semenya nousi maailman yleisurheilutaivaalle raketin tavoin, ja voitti 800 metrin maailmanmestaruuden kesällä 2009 Berliinissä.
Eteläafrikkalaisen hämmästyttävä ylivoima herätti urheiluväessä epäilyjä hänen sukupuolestaan, ja myös valtaosa mediasta kyseenalaisti juoksijan naiseuden.
Mediapaineessa myös Kansainvälinen yleisurheiluliitto puuttui asiaan – tavalla, josta manageri sai tiedon vasta paljon myöhemmin. Semenya joutui päivää ennen 800 metrin loppukilpailua ”tutkimukseen”, jossa kaksi IAAF:n lääkäriä ronkkivat juoksijan intiimialueita.
Semenya oli viety tutkimushuoneeseen yksin, eikä hänellä ollut ketään tukenaan.
Semenya kuvasi nöyryyttävää episodia vuonna 2023 ilmestyneessä elämäkertakirjassaan The Race to Be Myself ja kertoi, mistä hänen korkea testosteronitaso johtui. Härkönen lainaa omassa kirjassaan suojattinsa teosta.
”Hänellä on vagina ja hänen korkea testosteronituotantonsa on peräisin sisäisistä kiveksistä. Hänellä ei myöskään ole kohtua eikä munanjohtimia.”
Caster Semenya kilpaili Lappeenrannassa kesällä 2010. Kuva: Juha Metso
IAAF:n päätöksen mukaan Semenyan olisi alennettava lääkityksellä testosteronitasojaan, jotta hän saisi kilpailuluvan. Juoksija suostui tähän, mutta lääkitys vaikutti voimakkaasti hänen mielialaansa ja painoonsa.
Semenya palasi kilpakentille heinäkuussa 2010 Lappeenrannassa valtavan julkisuuden ympäröimänä. Alku oli tahmea, mutta sisukas Semenya nousi takaisin huipputasolle ja saavutti vuosina 2011–2017 lukuisia palkintopallisijoituksia olympia- ja MM-kisoissa.
Semenyan ura päättyi keväällä 2019, ennen kuin uusi testosteronisääntö tuli voimaan. Eteläafrikkalainen oli tärkeä roolimalli monille ihmisille, erityisesti Afrikassa, mutta managerin mielestä hän ei saanut koskaan ansaitsemaansa arvostusta Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta.
Millä oikeudella Antti Pihlakoski saa tv-lähetyksessä sanoa, että Caster on mies?
Härkönen kirjoittaa, ettei liiton puheenjohtajalla Sebastian Coella ollut kertaakaan rohkeutta kohdata Casteria silmästä silmään. Vielä tylymmän tuomion saa IAAF:n (nykyään WA) hallitukseen kuuluva suomalainen yleisurheilupomo.
”Millä oikeudella Antti Pihlakoski saa tv-lähetyksessä sanoa, että Caster on mies?” Härkönen kysyy.
Pihlakoski sanoi vuonna 2025 MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että ”Semenyan kaltainen DSD-urheilija kyllä käytännössä kokee olevansa tietyllä tavalla mies, käyttäytyy kuin mies, näyttää mieheltä”.
Sen jälkeen Pihlakoski vielä vahvisti kantaansa viittaamalla Semenyan avioliittoon naisen kanssa ja ex-juoksijan vaatteisiin.
”Jos katsoo, miten hän pukeutuu, niin kyllähän hän koko lailla miehen roolin perheessä ottaa”, Pihlakoski sanoi.
Härkösen mielestä Pihlakoski olisi voinut puhua asiasta yleisellä tasolla eikä luonnehtia tylyllä tavalla yksittäistä urheilijaa. Manageri saa tukea psykologian dosentti Marja Kokkoselta, joka kertoo kirjassa olleensa järkyttynyt siitä, kuinka Pihlakoski oli sotkenut toisiinsa sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisen suuntautumisen.
Jukka Härkönen kritisoi Antti PIhlakosken toimintaa. Kuva: Kari Pullinen