Pasi Lampela ohjaa Porin Teatteriin klassikosta sovittamansa version.
Sanna Jääskeläinen
Sota ja rauha on venäläisen Leo Tolstoin 1860-luvulla kirjoittama teos. Se kuvaa ihmisten kohtaloita yhteiskunnassa, joka käy sotaa. Seurapiirit juhlivat ja juonittelevat samaan aikaan, kun Napoleon suunnittelee hyökkäystä Venäjälle. Teos tunnetaan taitavasti kuvatuista henkilöstä ja taistelukohtauksista, mutta myös poliittisista ja filosofisista pohdiskeluista. Ohjaaja Pasi Lampela näkee Tolstoin kuuluvan ihmiskunnan kulttuuriperintöön yhdessä muun muassa Beethovenin, Mozartin tai Shakespearen kanssa.
– Tolstoi tavoittaa kirjoissaan ainutlaatuisen ymmärryksen ihmisyydestä – siitä, miten me ihmiset reagoimme mullistuksiin kukin omalla tavallamme. Hänen vahvuutensa oli kyky kuvata ihmisiä ja heidän motiivejaan kaikista yhteiskuntaluokista, hän sanoo.
Sota ja rauha on ollut klassikko rauhanaikana, mutta nyt se on myös täysillä kiinni elämässämme ajassa.
– Se on mahtava kudelma tarinoita siitä, kun mannerlaatat liikkuvat. Se kertoo rakkaudesta, ystävyydestä ja valinnoista, joiden hintaa ei heti ymmärrä, Lampela kuvailee.
Lampelalla on menossa Tolstoi-vuosi. Keväällä hän ohjasi Kotkan Kaupunginteatterille Anna Kareninan, joka pääsi Thalia-palkintoehdokkaaksi Vuoden esitys -kategoriassa.
– Nyt vuorossa on Sota ja rauha, joka on tärkeä teos ja osuu tähän aikaan, hän sanoo.
Pasi Lampela on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut noin 30 näytelmän lisäksi kolme novellikokoelmaa ja kolme romaania. Omat näytelmänsä hän on myös ohjannut. Porissa nähtävä Sota ja rauha on hänen oma dramatisointinsa, versio, joka nähtiin ensimmäisen kerran Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2021. Lampelan dramatisoima Sota ja rauha ilmestyi samana vuonna myös kirjana.
Hän kertoo versiossaan karsineensa henkilögalleriaa, sillä Tolstoin romaanissa henkilöitä on lähes 600. Kirjan lukenut muistaa myös pitkät ja yksityiskohtaiset kuvaukset sotatantereelta. Lampela muistuttaa, että teatterin tehtävä on tiivistää ja keskittyä pääteemoihin.
– Näytelmässä sota on enemmän taustalla ja vaikuttaa ihmisten elämään. Näytelmänä tämä on vauhdikas, inhimillinen ja viihdyttävä, mukana on myös paljon huumoria. Nostan esiin tarinan voimakkaita ja hienoja naisrooleja, kun miehet rimpuilevat maailmankuvien kanssa, hän sanoo.
– Kaikkiaan Tolstoin teksti on antoisaa dramatisoida, sillä henkilöiden tarinat piirtyvät selkeästi esiin. Syy-seuraus-suhteet läpäisevät esityksen, kun henkilöiden elämä määritellään uudestaan historiallisen vyöryn alla. Aihe ei voisi olla ajankohtaisempi.
Pori on Pasi Lampelalle tuttu paikka lomakohteena.
– Yyteri, Mäntyluoto, Reposaari, hän luettelee lempipaikkojaan.
Töissä hän on täällä ensimmäistä kertaa. Näytelmän suunnittelu on 2–3 vuoden prosessi, joka huipentuu intensiiviseen harjoittelujaksoon paria kuukautta ennen ensi-iltaa.
– Nyt näyttelijät ovat ottaneet näytelmän omakseen ja tarina herää eloon. Nyt vielä viilataan ja viritetään. Tämä on toisaalta helpottava, toisaalta jännittävä vaihe tässä prosessissa, Lampela sanoo.
Hän kehuu Porin Teatterin henkilöstän osaamista, niin suunnittelua kuin näyttelijöiden kykyä panna itsensä likoon.
– Olen tehnyt paljon töitä isojen kaupunkien teattereissa. Olin alkuun hämmästynyt, että täällä on ihan vastaava taso. Kaikessa tekemisessä on päästy vaivattomasti laatuun, Lampela kertoo.
– Porissa on tehty paljon vahvoja musikaaleja ja komedioita. Toivon, että myös tällainen klassinen draama kiinnostaa yleisöä.
Sota ja rauha saa ensi-iltansa Porin Teatterin päänäyttämöllä lauantaina 12. syyskuuta.