Delfiineillä, norsuilla, papukaijoilla ja kädellisillä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että eläimet saattavat kutsua toisiaan nimeltä todetaan Live Science -julkaisun artikkelissa.
Tutkimusten perusteella jotkin nisäkkäät ja linnut käyttävät yksilöihin viittaavia ääntelymerkkejä.
Delfiinit osaavat yhdistää erilaiset vihellykset tiettyihin lajitovereihin
1960-luvulla tutkijat havaitsivat, että nuoret pullokuonodelfiinit (Tursiops) kehittävät yksilöllisesti tunnistettavia vihellyksiä, joita kutsutaan tunnusvihellyksiksi. Sen jälkeen tutkijat ovat tehneet kokeita, joissa näitä vihellyksiä on soitettu vedenalaisista kaiuttimista ja seurattu delfiinien reaktioita.
Delfiinit jäljittelevät muiden delfiinien tunnusvihellyksiä ottaakseen niihin yhteyttä – hieman samaan tapaan kuin ihmiset käyttävät nimiä. Ne myös tunnistavat yksittäisiä delfiinejä vihellyksen taajuuden ja ”muodon” perusteella riippumatta siitä, minkä delfiinin äänellä vihellys tuotetaan.
Delfiinit näyttävät siis yhdistävän tietyt vihellykset tiettyihin yksilöihin ja käyttävän niitä melko symbolisella tavalla, Floridassa toimivan Dolphin Research Centerin kognitiivinen psykologi Kelly Jaakkola kuvailee toimintaa.
Tutkimusten mukaan delfiinit käyttävät vihellyksiä toistensa tunnistamiseen monimutkaisissa sosiaalisissa yhteisöissä sekä tehdessään yhteistyötä.
Norsut puhuttelevat toisiaan yksilöllisesti
Toistokokeiden avulla tutkijat ovat havainneet myös, että luonnonvaraiset afrikkalaiset norsut (Loxodonta) puhuttelevat toisiaan yksilöllisillä ääntelyillä.
Kyse on matalista jyrisevistä äänistä, jotka liittyvät tiettyihin yksilöihin. Tutkimusryhmä julkaisi havaintonsa vuonna 2024 Nature Ecology & Evolution -lehdessä ja tutkimuksen vastaava Michael Pardo kuvaili ääntelyä ”valtavan kissan kehräykseksi”.
Norsut lähestyivät kaiuttimia nopeammin ja ääntelivät enemmän silloin, kun niille soitettiin niiden omaa ”nimeä”.
Afrikan norsut kutsuvat toisiaan yksilöllisesti ääntelemällä.
© iStock
Papukaijat käyttävät ääntelymerkkejä toisistaan
Toistokokeet ovat viitanneet myös siihen, että silmälasivarpuspapukaijat (Forpus conspicillatus) eli Etelä- ja Keski-Amerikan osissa elävät pienikokoiset papukaijat, käyttävät yksilöllisiä ääntelymerkkejä toisista lajitovereistaan.
Vankeudessa elävien lintujen tutkiminen voi puolestaan auttaa ymmärtämään niiden kykyä oppia tällaisia äänellisiä tunnisteita. Papukaijojen omistajille tehdyssä kyselytutkimuksessa noin puolet 800 tutkitusta linnusta käytti yksittäisistä ihmisistä ja eläimistä äänellisiä nimityksiä, jotka ne olivat oppineet ympärillään olevilta ihmisiltä.
”Papukaijat omaksuvat ihmisiltä valtavan määrän asioita. Ne eivät välttämättä ymmärrä, mitä jokin ilmaus tarkoittaa ihmiskielessä, mutta ne tietävät, milloin sitä kuuluu käyttää”, Pohjois-Coloradon yliopiston biologi ja kyselytutkimuksen pääkirjoittaja Lauryn Benedict kuvailee artikkelissa.
Eräs kyselyyn vastannut kertoi papukaijansa korjaavan ihmisiä, jos sitä kutsutaan väärällä nimellä. Toisten mukaan heidän papukaijansa käyttivät oikein kaikkien kotitalouden ihmisten ja koirien nimiä.
Tällainen käyttäytyminen eroaa kuitenkin luonnonvaraisten papukaijojen käyttäytymisestä. Lisää tutkimusta tarvitaan sen selvittämiseksi, ymmärtävätkö silmälasivarpuspapukaijat todella nimen käsitteen ja antavatko ne nimiä toisille linnuille.
Papukaijat toimivat eri tavoin luonnossa ja vankeudessa.
© iStock
Miten nimi määritellään?
On vaikeaa väittää, että jokin eläimen tuottama ääni olisi nimi siinä merkityksessä kuin ihmiset nimen ymmärtävät eli tiettyyn yksilöön liittyvä symbolinen äänellinen tunniste.
Eräässä marmosettiapinoilla tehdyssä tutkimuksessa esitettiin, että ne käyttävät yksilöllisiä äänellisiä tunnisteita. Toistokokeissa tutkijat havaitsivat, että apinat suuntasivat tietynlaisia ääntelyjä tietyille yksilöille ja oppivat näitä ääntelytapoja perheenjäseniltään.
Tutkimuksesta julkaistussa vastineessa Kelly Jaakkola kuitenkin totesi, ettei ääntelyjä välttämättä voida verrata nimiin, sillä ne tunnistettiin oikein vain 16–61 prosentissa tapauksista. Hänen mukaansa marmosetit saattoivat yksinkertaisesti jäljitellä toistensa ääntelyä.
Marmosetit elävät Etelä-Amerikan sademetsissä.
© iStock
Kelly Jaakkola korosti kuitenkin, ettei yhden lajin käyttäytymistä koskevaa tulkintaa voi yleistää kaikkiin eläimiin. Hänen mukaansa norsujen tapaus on hyvin erilainen kuin marmosettien tai silmälasivarpuspapukaijojen.
”Yhtenäisen keskustelun käyminen eri lajien välillä voi olla todella vaikeaa, jos kaikki eivät oikeastaan puhu samasta asiasta.”
Heinäkuussa 2026 julkaistussa tutkimusartikkelissa Jaakkola kollegoineen ehdotti kolmea vähimmäiskriteeriä, joita voitaisiin soveltaa lajista riippumatta.
Heidän mielestään tulisi olla yksilöllinen viittaus eli ääntelyn täytyy viitata nimenomaan yhteen tiettyyn yksilöön. Toiseksi tarvitaan symbolinen esitys eli nimen täytyy käyttäjän mielessä edustaa tiettyä yksilöä. Ja kolmanneksi tulisi olla jaettu merkitys eli vähintään kahden yksilön täytyy yhdistää kyseinen nimi samaan yksilöön.