Ylen mukaan Pohjois-Karjalassa nousee herkkutatteja, mutta isot yritykset eivät nyt osta niitä.


Tattien matoisuus vaihtelee vuosittain ja sääolosuhteiden mukaan. Oona Mynttinen
Suomen sienikausi on parhaimmillaan elo-syyskuussa. Monet kerääjät havittelevat nyt esimerkiksi tatteja, kanttarelleja ja haaparouskuja.
Tattien ystäville olosuhteet eivät ole kuitenkaan kaikkialla otolliset.
Ylen mukaan Pohjois-Karjalassa tatteja nousee mukavasti, mutta laatu on kaupallisen poiminnan kannalta vielä huono.
Laatua on rokottanut lämmin ja kostea keli, mikä tekee tateista herkästi matoisia. Laatua parantaisivat erityisesti viileät yöt.
Suomessa sieniä ja marjoja ostavasta Dalla Vallesta kerrotaan Ylelle, ettei yritys ole vielä aloittanut tattien ostamista.
– Tarkistan tilanteen monta kertaa viikossa. Jos laatu paranee, niin aloitamme ostamisen heti, toimitusjohtaja Loreno Dalla Valle sanoo.
Ylen mukaan joensuulainen Tuote ja Vihannes oli puolestaan ostanut tatteja puolentoista viikon ajan, mutta päätti keskeyttää ostamisen tiistaina ainakin loppuviikon ajaksi.
Suomessa poimitaan myyntiin herkkutatteja ja männynherkkutatteja. Hinta määräytyy sienten luokan ja kunnon mukaan. Ensimmäisen luokan tattien on oltava täysin kovia ja madottomia.
Herkkutatti on erinomainen ruokasieni. TIMO MELARI
Syö tatteja
Kaupallisten poimijoiden ohella tatit ovat suosittu sieniryhmä tavallisten viikonloppusienestäjien parissa.
Miksi tatteja kannattaa sitten kerätä omalle lautaselle?
Sienet ovat tunnetusti terveellisiä ja ravintorikkaita. Esimerkiksi herkkutatissa on runsaasti seleeniä, paljon sinkkiä, kuparia, rautaa, erittäin paljon D-vitamiinia, paljon B- ja E-vitamiineja ja folaattia sekä paljon proteiinia, kuitua, fenoleja ja steroleja.
Herkkutatti on hyvä antioksidanttien lähde.
Muita tatteja on tutkittu vähemmän kuin herkkutattia, mutta se tiedetään, että esimerkiksi kangastatissa on erittäin runsaasti kaliumia ja rautaa.
Antiosidantteja paljon sisältävä tatti voi ehkäistä tulehduksia ja suojella ihmistä monilta taudeilta.
Herkkutatti on erinomainen ruokasieni ja sen voi valmistaa monin tavoin. Tuore herkkutatti tarvitsee vain ripauksen suolaa ja pippuria. Sen voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla.
LUE MYÖS
Näin tunnistat herkkutatin (boletus edulis)
- Herkkutatti kasvaa erilaisissa tuoreissa kangasmetsissä koko maassa pois lukien Tunturi-Lappi.
- Sadon ajankohta vaihtelee sääolosuhteiden ja sijainnin mukaan heinä–lokakuun välillä.
- Lakki: 5–30 cm leveä, paksumaltoinen, kupera, kova, tahmea ja usein ryppyinen. Väri vaihtelee vaaleanruskeasta tummanruskeaan. Pillistö on aluksi harmaanvaalea ja kova, vanhetessaan se kellertyy ja lopuksi on oliivinvihertävä ja pehmeä. Pillit ovat pieniä ja pyöreäsuisia.
- Jalka: 5–15 cm pitkä, tasapaksu (2–6 cm) tai alaspäin pullistuva tai tynnyrimäinen. Varsinkin jalan yläosassa vaaleanruskealla pohjalla selvästi havaittava valkeahko, tiheäsilmäinen verkkokuvio.
- Maku: Mieto, pähkinäinen, jälkimaku makeahko.
- Haju: Miellyttävä, pähkinäinen.
Lähde: LuontoPortti