Tanskan Rebildin kunnassa on tehty uskomaton löytö, kun paikallinen asukas törmäsi puutarhatöiden yhteydessä viikinkiaikaiseen aarteeseen.
Asiasta kertoo Nordjyske Museer eli Pohjois-Jyllannin museot verkkosivullaan.
Nimettömänä pysyttelevä löytäjä oli löytöaikaan rakentamassa uutta terassia kotinsa puutarhaan.
”Tarkoituksena oli vain tehdä pari tuntia raskaita puutarhatöitä ja poistaa sitkeää ruohoa, kiviä ja soraa uuden laatoitetun terassin tieltä, mutta siitä tulikin elämäni suurin yllätys”, löytäjä kertoo tiedotteessa.
Hän kertoo kaivaneensa maata noin puoli tuntia, kunnes talikko osui johonkin, josta kuului omituinen ääni.
Kun hän alkoi kaivaa käsillään, alkoi maasta löytyä esineitä toistensa jälkeen. Sieltä paljastui muun muassa koruja, kolikoita ja hopeaharkkoja.

Kuva: Nordjyske Museer

Löytö koostuu noin 700 esineestä. Kuva: Nordjyske Museer
Tiedotteen mukaan kyseessä on 18,5 kiloa hopeaa sisältävä viikinkiaikainen aarre, joka on suurin Tanskassa tunnettu viikinkiaikainen hopea-aarre.
On arvioitu, että aarre kätkettiin saviastiaan 900-luvulla. Se koostuu noin 700 esineestä.
Lukuisten hopeaharkkojen lisäksi aarteeseen kuuluu rannerenkaita, 47 kokonaista tai osittain säilynyttä kolikkoa, pieni Thorin vasara sekä erilaisia palasiksi leikattuja hopeaesineitä, tiedotteessa kerrotaan.
Noin 320 esinettä oli edelleen alkuperäisessä saviastiassa. Loput esineet löydettiin maasta löytöpaikan ympäriltä.
Pohjois-Jyllannin museoiden kulttuuriperintöpäällikkö ja arkeologi Torben Sarauw kertoo tiedotteessa, että ainutlaatuinen löytö osoittaa, miten hopeaa käytettiin viikinkiajalla varallisuutena ja maksuvälineenä.
”Tämä on kuin olisi löytänyt viikinkiaikaisen kassakaapin”, Sarauw kuvailee.
Aarre toimitetaan Tanskan kansallismuseon arvioitavaksi.
Löytö ei ole kuitenkaan alueella täysin ainutlaatuinen.
Lähialueelta löydettiin vuonna 1971 toinen suuri hopea-aarre, niin kutsuttu Rebildin aarre, joka on niin ikään peräisin 900-luvulta. Se koostuu hopeaharkoista, paloitelluista koruista ja pienemmistä hopeanpaloista.

Vajaa puolet esineistä löytyi saviastiasta, loput maasta sen ympäriltä. Kuva: Nordjyske Museer