Rikos tapahtui Kuopiossa. Uhri oli tapahtumien aikaan 13–14-vuotias. Tuomittu sai lapsen lähettämään itsestään vähäpukeisia kuvia.

Pohjois-Savon käräjäoikeustalo nimeltä Palokärki.

Avaa kuvien katselu

Tapausta käsiteltiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1984 syntyneen naisen ehdolliseen vankeuteen lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Rikos tapahtui Kuopiossa.

Oikeus tuomitsi naisen seksuaalisesta kajoamista kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määräsi hänet maksamaan lapselle 2 000 euron kärsimyskorvaukset.

Uhri oli tapahtumien aikaan 13-14-vuotias. Rikos tapahtui sosiaalisessa mediassa.

Oikeuden julkisen selosteen mukaan nainen lähetti lapselle Snapchat -viestintäsovelluksessa seksuaalista kuvamateriaalia ja ehdotti tälle seksiä. Hän myös sai lapsen lähettämään itsestään vähäpukeisia kuvia.

Nainen oli muun muassa lähettänyt lapselle kuvan paljaista rinnoistaan. Kuvassa oli lukenut teksti: ”mitä sä haluaisit”.

Julkisessa selosteessa ei kerrota, milloin rikokset tapahtuivat. Siitä ei myöskään ilmene, tunsiko tuomittu uhrin ennen viestittelyn alkamista.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Siitä voi valittaa hovioikeuteen.