Savonlinnaan saatiin torstaina erinomainen uutinen, kun Retretin myyntiuutinen tuli julkisuuteen.

Vielä alkuvuodesta moni epäili, jääkö menneiden vuosien ainutlaatuinen matkailu- ja kulttuurikohde jälleen vuosiksi odottamaan parempia aikoja. Mutta toisin kävi. Retretillä on nyt omistajat, joilla on sekä uskottavuutta että näkemystä siitä, mitä maailmanluokan luolatilalla voidaan tulevaisuudessa tehdä.

Merkittävää on se, että kaupan taustalla eivät ole pelkät haaveet, vaan ostajista toinen Thomas Zilliacus on jo käytännössä osoittanut kiinnostuksensa ja sitoutumisensa alueen kehittämiseen. Zilliacus hankki omistukseensa jo aikaisemmin Hotelli Punkaharjun ja höyrylaiva Paul Wahlin. Kaupan toinen osapuoli Marko Häkkinen puolestaan oli kesän menestykseksi nousseen Maan pulssi -näyttelyn keskeinen tekijä. Yhdessä miehet muodostavat yhdistelmän, jossa kohtaavat niin liiketoiminnan osaaminen kuin matkailun kehittäminen ja taiteellinen näkemys.

Savonlinnan kaupungille kuuluu tässä vaiheessa kiitos rohkeudesta. Hyvin suurella todennäköisyydellä Retretin tulevaisuus ei olisi kääntynyt paremmaksi itsestään. Kaupunginhallituksen niukka päätös turvata luolaston ylläpitoa ja mahdollistaa kesän näyttelytoiminta sai osakseen kritiikkiä, kuten julkisen rahan käyttö vaikeina aikoina usein saa ja on oikeutettua. Nyt kaupunginhallituksen päätöstä voidaan pitää onnistuneena.

Kesän valotaidenäyttely todisti konkreettisesti sen, minkä monet olivat ehkä jo unohtaneet – Retretti kiinnostaa edelleen ihmisiä. Luolaston vetovoima ei ole kadonnut, kunhan sisältö on kunnossa. Kaupungin panostus ei ainoastaan tuonut luolaan kävijöitä, vaan se auttoi myös luomaan tilanteen, jossa uskottava ostaja uskalsi tehdä investointipäätöksen.

Savonlinnan Retretti satsaus muistuttaa siitä, että elinvoimaa ei rakenneta pelkästään säästämällä. Joskus tarvitaan harkittuja avauksia, joiden tavoitteena on synnyttää uutta toimintaa, työpaikkoja ja matkailutuloa. Retretin tapauksessa riski näyttää muuttuneen mahdollisuudeksi.

Matkailun näkökulmasta Retretin uudelleen heräämisen merkitys ulottuu paljon luolaston seiniä laajemmalle. Se vahvistaa Savonlinnan ja Punkaharjun asemaa matkailukokonaisuutena, koska luolaston lisäksi alueella on myös muuta vahvaa, laadukasta ja kehittyvää matkailutarjontaa. Tästä kaikesta syntyy entistä houkuttelevampi kokonaisuus niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin vieraille.

Retretille on annettu nyt uusi mahdollisuus. Se kannattaa käyttää viisaasti, yhdessä koko seudun hyväksi.

Kirjoittaja on Itä-Savon päätoimittaja.