Mikkelin datakeskuksen käyttäjäksi tulee yhdysvaltalainen Cerebras. Yle selvitti, millaisesta yhtiöstä on kyse.

Henkilö puhuu lavalla konferenssissa.

Avaa kuvien katselu

Yksi Cerebrasin omistajista on sijoittaja ja Open AI:n toimitusjohtaja Sam Altman. Kuva: Benjamin Legendre / AFP

Mikkeliin rakennetaan vaiheittain 165 megawatin datakeskus. Tiistaina uutisoitiin, että sen konesaleja alkaa pyörittää yhdysvaltalainen Cerebras.

Suurikokoisia tekoälysiruja valmistava yhtiö tekee Mikkeliin merkittävän investoinnin: Cerebrasin mukaan konesalit maksavat 1–1,7 miljardia euroa.

Yrityksen nimi ei ole toistaiseksi suurelle yleisölle tuttu. Siksi Yle kysyi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharjulta, millainen yhtiö on kyseessä.

Kangasharjun mukaan Cerebras kehittää tekoälypiirejä eri tavalla kuin muut alan yritykset.

– He valmistavat hyvin suuria tekoälysiruja. Koska Cerebrasin siru on iso, se pystyy käsittelemään enemmän tietoa, eikä tietoa tarvitse välittää eri koneiden välillä. Se tekee tekoälyn käytöstä nopeaa.

Jättisirut on tarkoitettu raskaaseen tekoälylaskentaan, joten ne eivät voi korvata tavallisia tietokoneita.

– Kyseessä ei ole yleispätevä ratkaisu, joka valloittaisi koko tekoälyalan.

Mikkelin konesaleihin tulee Cerebrasin palvelimia, joilta yrityksen asiakkaat voivat ostaa tilaa tekoälyn koulutukseen ja käyttöön.

akennustyömaalla useita nostureita, kaivinkoneita ja työmiehiä, taustalla nousemassa betonipilareita.

Avaa kuvien katselu

Mikkelin Visulahteen nousevan datakeskuksen rakentaminen alkoi tänä kesänä. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Cerebrasin omistajiin kuuluu sijoittaja ja Open AI-yhtiön toimitusjohtaja Sam Altman. Open AI kehitti ChatGPT:n, joka on yksi suosituimmista keskustelevista tekoälyistä.

Open AI teki Cerebrasin kanssa 10 miljardin dollarin sopimuksen tämän vuoden alussa. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu myös toinen tekoälyalan jätti Amazon Web Services (AWS).

Maailmanlaajuisesti Cerebras on Kangasharjun mukaan pieni yritys. Mikrosiruja ja näytönohjaimia valmistava markkinajohtaja Nvidia on sitä yli sata kertaa suurempi.

Professorin mielestä yhtiön tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä.

Jättisiruille löytyy sopivia käyttötarkoituksia, joten Cerebrasin on mahdollista kasvattaa markkinaosuuttaan.

Mikkeliin rakennetaan aluksi yksi 50 megawatin konesali:

Video: Simo Pitkänen / YleJättiluokan datakeskuksia lisää

Mikkelin datakeskuksen rakennuttamisesta ja ylläpidosta vastaa brittiläinen Compute Nordic.

Yhtiön toimitusjohtaja Pyry Virrantauksen mukaan ensimmäiset kaksi konesalia on tarkoitus rakentaa ensi vuoden loppuun mennessä. Tämä tarkoittaisi 100 megawatin sähkönkulutusta.

Saman kokoluokan datakeskuksia on Suomessa vasta kaksi, Google Haminassa ja Nebius Mäntsälässä.

Lisää on tulossa. Microsoft rakentaa parhaillaan kolmea datakeskusta Vihtiin, Kirkkonummelle ja Espooseen.

– Kasvu kiihtyy, mutta en usko että 100 megawatin datakeskuksia olisi viiden vuoden päästä yli kymmentä, Jussi Kangasharju arvioi.

Rakenteilla oleva Espoon datakeskus. Kyltissä näkyy lisää tietoa hankkeen aikataulusta ja vastuullisista yrityksistä.

Avaa kuvien katselu

Microsoft rakentaa Espooseen Hepokorvenkallion datakeskusta. Rakennustyöt alkoivat syksyllä 2024. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Tekoälyalaa hallitsee muutama suuri yhdysvaltalainen ja kiinalainen yritys, jotka kilpailevat markkinajohtajuudesta ja sijoittavat satoja miljardeja dollareita datakeskuksiin.

Tämä on herättänyt huolta siitä, että tekoälyteollisuus on kasvanut keinotekoisesti liian suureksi: jos usko tekoälyyn hiipuu, osakkeiden hinnat voivat romahtaa.

Tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharjun mukaan datakeskuksille on tarvetta, vaikka tekoälykupla puhkeaisi. Se johtuu siitä, että myös perinteisen internetin käyttö lisääntyy jatkuvasti.

Kaikki internetin välityksellä liikkuva tieto sijaitsee datakeskuksissa. Niiden palvelimilla toimivat esimerkiksi verkkopankit ja suoratoistopalvelut.

– Datakeskuksille on kasvava tarve. Onko tämä kehitys millään tavalla kestävää, se on toinen kysymys, Kangasharju sanoo.