Nuhakuumetta poteva on tartuttavimmillaan taudin alkuvaiheessa, jolloin oireet ovat voimakkaimmillaan. Nyt liikkeellä oleva rinovirusinfektio tarttuu helposti käsien välityksellä. Monilla työpaikoilla onkin havahduttu syksyn flunssakauden jo jylläävän.


Käsienpesu esimerkiksi niistämisen jälkeen poistaa likaa ja mikrobeja iholta. Timur Yilmaz
Kesä on ollut normaaliin tapaan rauhallinen hengitystievirusten osalta. Husin infektiosairauksien ylilääkäri Ville Holmberg kertoi viime viikolla Iltalehdelle, että syksyn alussa muutama viikko koulujen alkamisen jälkeen on tyypillistä, että tavalliset flunssavirukset, esimerkiksi rinovirus, lisääntyvät.
Hengitystieinfektiot tarttuvat herkemmin, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa sisätiloissa lähellä toisiaan.
– Tyypillisesti rinovirus ehkä keskeisimpänä niistä, mutta on kymmeniä eri flunssaviruksia, Holmberg kertoo.
Varsinainen flunssakausi alkaa tavallisesti syyskuun aikana.
– Vielä ei ole merkkejä siitä, että syksyn flunssa-aalto olisi kovin voimakkaasti alkanut.
Kovin luotettavia tilastoja siitä ei saada, koska flunssaviruksia testataan hyvin vähän.
LUE MYÖS
Influenssakausi alkaa joulukuussa
- On odotettavissa, että influenssakausi alkaa joulukuussa ja on pahimmillaan joulun ja hiihtoloman välillä.
- Tavallisista hengitystieviruksista vakavimmat oireet aiheuttaa influenssa.
- Influenssa aiheuttaa selvästi eniten sairaalahoidon tarvetta.
- Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset saavat maksuttoman rokotteen omalta hyvinvointialueeltaan lokakuusta marraskuuhun.
- Riskiryhmää ovat yli 65-vuotiaat sekä esimerkiksi keuhko- tai sydänsairaat.
Mikä rino?
Rinovirus aiheuttaa aikuisella yleensä lieväoireisen, nuhapainotteisen hengitystieinfektion. Rinoviruksia tunnetaan yli 150 virustyyppiä. Infektiot ovat yleisimpiä pienillä lapsilla, mutta niitä esiintyy kaikenikäisillä, erityisesti kevättalvisin ja syksyisin.
Rinovirusinfektio tarttuu helposti käsien välityksellä. Virus siirtyy hengitystie-eritteistä käsiin, käsistä toisiin ihmisiin ja edelleen käsien kautta suun tai nenän limakalvolle. Myös rinon pisaratartunta on mahdollinen.
Suurin osa rinovirusten aiheuttamista infektioista on oireettomia tai hyvin vähäoireisia.
Rinovirus aiheuttaa yleensä ylempien hengitysteiden infektion, jonka oireita ovat:
- nuha
- kurkkukipu
- mahdollisesti lämpöily
- Joskus poskiontelotulehdus tai välikorvantulehdus.
Flunssa paranee ajan kanssa, mutta sen oireita voi ja kannattaa helpottaa. Timur Yilmaz
Nuhakuumetta poteva on tartuttavimmillaan taudin alkuvaiheessa, jolloin oireet ovat voimakkaimmillaan. Ei tartuttavuus lopu sen jälkeenkään, mutta se on vähäisempää, kun pärskitään vähemmän ja virusmäärätkin laskevat nopeasti.
Etäisyyden pitäminen ja ihmiskontaktien välttäminen ovat merkityksellisimmät ehkäisykeinot tautiin.
Myös korona-ajan opeista, kuten käsien pesusta, desinfioinnista ja oikeaoppisesta aivastamis- ja yskimistekniikasta, on hyötyä tartuntariskin vähentämisessä.