Jari-Matti Latvalan oikeudenkäynti ei ole edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Jari-Matti Latvalan, 41, veropetosoikeudenkäynnistä on saatu uutta tietoa.
Latvalan asianajaja Pekka Tuunainen kertoo Iltalehdelle, että oikeudenkäynti venyy alkuperäisestä aikataulusta poiketen ensi viikolle. Myös kaikki todistajien kuulemiset siirtyvät seuraavan viikon puolelle.
Seuraavan viikon oikeudenkäyntipäivät eivät olleet haastatteluhetkellä tiedossa.
Latvalan oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina. Entistä rallikuljettajaa ja nykyään Toyotan tallipäällikköä syytetään törkeästä veropetoksesta. Asianomistajana on Verohallinto.
Törkeästä veropetoksesta voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeuteen. Haastehakemuksen perusteella Etelä-Suomen syyttäjäalue vaatii Latvalalle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Syytteen mukaan rikos on tapahtunut 31. lokakuuta 2015 ja 31. lokakuuta 2018 välisenä aikana. Verohallinnon mukaan virallisesti Monacossa asunut Latvala vietti edellä mainittuna ajanjaksona liikaa aikaa Suomessa, joten hänen olisi pitänyt maksaa veronsa Suomeen.
Vuonna 2023 ex-rallikuljettaja maksoi 4,5 miljoonaa euroa verorästejä, mutta nyt edessä on rikosoikeudellinen käsittely.


Jari-Matti Latvala nähtiin tällä viikolla Helsingin käräjäoikeudessa. Maarit Pohjanpalo