Presidentin kyyditys, 2026, Pertti Sveholm, Riitta Havukainen, Jussi Vatanen, Elias Salonen, Aku Sipola.
Stanislav Honzik / TACK Films

Samuli Valkaman ohjaama Presidentin kyyditys on tragikoominen muistutus, mitä tapahtuu, kun valta joutuu vääriin käsiin.

Presidentin kyyditys

Draamakomedia ****

Lokakuun 14. päivänä 1930 maamme ensimmäinen presidentti ja -vaimonsa siepattiin vieraaseen autoon kotinsa läheisyydestä Helsingin Kulosaaressa. Alkoi piinaava ajomatka kohti Joensuuta.

Videolla Presidentin kyyditys -tekijät kertovat, minkä asian puolesta olisivat valmiita osoittamaan mieltään. 

Kyydityksen taustalla oli korkea-arvoisia upseereita, kenraali ja everstiluutnantti , ja kidnappauksen toteuttivat Lapuan liikettä lähellä olleet oikeistoaktivistit.

Ohjaaja yhdessä kanssa on käsikirjoittanut tämän poliittisen välikohtauksen valkokankaalle draamakomediaksi Presidentin kyyditys.

Elokuvan päärooleissa nähdään vallanhimoinen kenraali (Aku Sipola) ja uraansa turhautunut eversiluutnantti (Jussi Vatanen).

Elokuvan päärooleissa nähdään vallanhimoinen kenraali (Aku Sipola) ja uraansa turhautunut eversiluutnantti (Jussi Vatanen).
Stanislav Honzik / TACK Films

Poliittinen satiiri on tuttu ilmiö suomalaisessa televisioviihteessä mutta harvinaisempi elokuvataiteessa. Valkama ja Lundsted ovat ajoituksen mestareita: elokuva sopii kuin nenä päähän nykyisessä kireässä poliittisessa ilmapiirissä.

Vaikka kyse on komediasta, se pysäyttää katsojan pohtimaan, mitä voisimme oppia historiasta. Surullisenkuuluisasta kyydityksestä on vierähtänyt lähes vuosisata ja yhä tänä päivänä demokratiaa ravistelevat vallanhimoiset persoonat. Historiasta muistuttelu ei siis ole turhaa.

Itse elokuvan tapahtumat eivät niinkään herättele nauruhermoja vaan näyttelijät, jotka tarkasti ja taitavasti luovat tarinan tragikomiikan.

Presidentin kyyditys, 2026, Tom Rejström. Aku Sipola, Jussi Vatanen ja Pääru Oja.

Korkea-arvoisilla upseereilla olla kullakin henkilökohtaiset motiivinsa yllyttää kansaa vallankumoukseen. Kuvassa ovat Tom Rejström, Aku Sipola, Jussi Vatanen ja Pääru Oja.
Stanislav Honzik/TACK Films

Elokuvan teatraalisin hahmo on näyttelemä K.M. Wallenius, jota seuratessa ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Sipolan vallankäyttöön viehtynyt kenraali typerine seuraajineen on suorastaan farssimainen ilmestys – ja samalla vaarallinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun valta joutuu vääriin käsiin.

Elokuvan traagisinta roolia, uraansa pettynyttä everstiluutnantti Kuussaarta näyttelee . Omaa itsetuntoaan pönkittääkseen mies on valmis äärimmäisiinkin tekoihin. Jostain syystä valkokankaan Kuussaarelle on kuitenkin vaikea olla vihainen. Johtuneeko se Vatasen sympaattisesta olemuksesta vai Kuussaaren rikkoutuneesta sielusta?

Presidenttipari kidnapataan omilta kotikulmiltaan.

Presidenttipari kidnapataan omilta kotikulmiltaan.
Zuzana Panska/TACK Films

Itselleni elokuvan tähti on  esittämä Ester Ståhlberg. Vau, mikä voimanainen ja nasevuudessaan hykerryttävä!

Ståhlbergien liitto näyttäytyy herkkänä ja kauniina, eikä Havukaisen ja presidentti Ståhlbergiä näyttelevän välistä dynamiikkaa voi kuin ihailla.

Presidentin kyydityksessä kaiken koomisuuden rinnalla kulkee vakava tositarina demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan kohdistetusta teosta.

Sotamiesten räyhätessä, pelleillessä, ryypätessä ja sikaillessa, Sveholm ja Havukainen presidenttiparina luovat katsojassakin uskon kaiken tarkoitukseen, onnelliseen loppuun ja siihen, että oikeus voittaa aina.

Presidentin kyyditys saa ensi-illan elokuvateattereissa perjantaina 4. syyskuuta.