VM:n laskelman mukaan suurituloiset maksavat veroja aiempaa suuremman osan. Pari seikkaa on kuitenkin syytä huomioida, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Avaa kuvien katselu
Eniten tienaava kymmenys suomalaisista maksaa yli 45 prosenttia ansiotuloveroista, laskee valtiovarainministeriö. Kuva: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle
16:05•Päivitetty 17:46
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ottivat keskiviikkona toisistaan mittaa Ylen A-studiossa. Aiheena oli hallituksen talouspolitiikka, jota SDP on kutsunut kassanryöstöksi.
Orpo puolustautui ja kertoi, että hallitus tekee ensi vuonna erityisesti pieni- ja keskituloisille suunnatun veronkevennyksen noin kahdella ja puolella sadalla miljoonalla eurolla.
– Niin mikä siinä on ryöstämistä, jos me teemme tämän suomalaisille, Orpo tivasi.
Lindtman halusi katsoa koko vaalikauden veromuutoksia. Hänen mukaansa opettajalle tai myyjälle jää verohelpotuksesta käteen pari kymppiä kuussa.
– Mutta pääministerin tuloluokassa se on jopa kahdeksan tonnia vuodessa, Lindtman sanoi.
– Että siitä vähän mittasuhteita, mitä tämä hallituksen veropolitiikka on tarkoittanut.
Katso, kun Orpo kaivoi keskiviikkona A-studiossa paperin esiin:
Orpolla oli vastaus Lindtmanille valmiina. Hän kurotti povitaskuunsa ja veti esiin neljään osaan taitetun paperiarkin. Sen saman, jonka näet tämän artikkelin pääkuvassa.
Hän kohdisti sanansa suoraan demaripuheenjohtajalle.
– Kun olet kolme vuotta nyt sanonut, että hallituksen veropolitiikka on epäonnistunutta, niin minä pyysin valtiovarainministeriöstä laskelman, Orpo sanoi.
– Tästä näkee, että vuonna 2027 hyvin ansaitsevat maksavat suuremman osan palkkaveroista kuin vuonna 2023, jolloin te lopetitte.
Orpo toisti viestin, jotta se menisi läpi kotisohville asti. Hyvätuloiset – ”ja keskituloisetkin” – maksavat ensi vuonna isomman osan veroista kuin demareiden hallituskauden lopussa.
– Eli isossa kuvassa se, mitä olet sanonut, ei pidä paikkaansa. Piste.
Suomalaiset jaettiin laskelmassa kymmeneen ryhmään
Yle näki Orpon paperin, ja piirsi sen pohjalta alla olevan kuvan. Kuvassa suomalaiset on jaettu ansiotulojen perusteella kymmeneen ryhmään, jossa kussakin on noin puoli miljoonaa henkilöä.
Tilastoihmiset kutsuvat noita joukkoja desiileiksi.
Ja todellakin, Orpo on oikeassa. Kolme suurituloisinta kymmenystä maksaa ensi vuonna suuremman osan koko Suomen ansioveropotista kuin mitä he maksoivat vuonna 2023.
Ensimmäistä kuvaa katsoessa pitää siristää silmiään, jotta muutos näkyy. Toisessa kuvassa muutos näkyy selvemmin.
Tämä saattaa kuulostaa erikoiselta. Onhan Ylekin viimeksi eilen kertonut Veronmaksajien Keskusliiton laskelmista, joiden mukaan kaikkein suurituloisimmat ovat hyötymässä kaikkein eniten Orpon hallituksen veromuutoksista.
Miten on mahdollista, että hyvätuloisille on annettu suurin veroale – ja samaan aikaan hyvätuloisten osuus koko ansioverotuksen potista on kasvanut?
Yle pyysi artikkelia varten lisätietoja valtiovarainministeriön vero-osastolta.
Kaksi täysin eri tarkastelutapaa
Selitys ristiriitaan on lopulta yksinkertainen: hyvätuloisuuden voi määritellä tilastoissa monin eri tavoin.
Veronmaksajien selvitys keskittyi 17 tuloluokkaan – skaala yltää 1 600 euron kuukausituloista 15 000 euron tuloihin. Jokaisessa tuloluokassa on eri määrä suomalaisia.
Valtiovarainministeriön Orpolle toimittamissa laskelmissa sen sijaan puhutaan desiileistä. Se tarkoittaa, että jokaisessa tuloluokassa on suomalaisia yhtä paljon, eli noin puoli miljoonaa henkilöä.
Lisäksi luokituksessa ei ollut alarajaa, mukana olivat myös lapset, opiskelijat, joilla ei ole ansiotuloja ollenkaan. Sekä esimerkiksi eläkeläiset.
Tästä johtuen ylimpään tulokymmenykseen pääsi jo noin 5 000 euron kuukausituloilla. Tuossa puolen miljoonan suomalaisen joukossa oikeasti huipputuloisille suunnattu veroale – eli ylimmän marginaaliveron lasku – ei juuri näy.
Veronmaksajien mukaan yli 12 000 euroa kuukaudessa tienaavia suomalaisia oli toissa vuonna vain noin 32 000 henkilöä.
Valtiovarainministeriön Orpolle toimittama laskelma ja Veronmaksajien taulukko ovat molemmat täysin päteviä tapoja tarkastella verotusta, kunhan muistaa, mistä kuvat kertovat.
Demareille hyvätuloisten veroale on tietysti punainen vaate, vaikka sillä ei olisikaan koko valtiontalouden kannalta suurta merkitystä.
17.15. Korjaus. Eläkeläiset oli virheellisesti listattu lasten ja opiskelijoiden joukkoon, joilla ei välttämättä ole verotettavia ansiotuloja.