Pyynikin Brewing onnistui pienentämään satojen tuhansien eurojen tappiota ennen lopettamista. Panimon johtajan mukaan kaikki mahdollinen on myyty pois.

Kyltti, jossa lukee 'Pyynikin Brewhouse', kiinnitettynä tiiliseinään ravintolan ulkopuolella.

Avaa kuvien katselu

Juhani Tamminen muistuttaa, että vaikka panimon toiminta on loppunut, brändillä on vielä arvoa. Panimon nimeä kantavat esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä toimivat Pyynikin Brewhouse -ravintolat. Kuva: Anni Hyypiö / Yle

Tamperelaisen panimoyhtiö Pyynikin Brewingin toiminta päättyy.

Oluen tuottaminen Virossa on loppunut ja henkilökunta irtisanottu.

Yhteen asiaan yhtiön johtaja Juhani Tamminen on tyytyväinen: yhtiö onnistui pienentämään tappiollista tulosta alasajon aikana satoja tuhansia euroja.

– Herranjumala, sehän on mieletön saavutus, Tamminen kuvailee Ylelle.

Pyynikin Brewing teki tappiota vuoden 2025 tilinpäätöksen mukaan 98 000 euroa. Vuonna 2024, kun panimo toimi vielä aktiivisesti, yhtiö teki tappiota reilu 620 000 euroa ja vuonna 2023 noin 240 000 euroa.

Yhtiön pääoma oli vuoden 2025 lopulla lähes 800 000 euroa pakkasella. Sillä ei kuitenkaan ollut verovelkaa tai maksuhäiriömerkintöjä.

Tamminen kertoo, että tappiota saatiin pienennettyä, kun toimintaan tehtiin merkittäviä muutoksia. Tamminen esimerkiksi pysäytti tuotannon kesken tuotantoprosessin.

Lisäksi kaikki mahdollinen myytiin pois.

– Kannattamaton toiminta lopetettiin. Muutin kaiken mahdollisen rahaksi.

Yhtiön lopettamisesta kertoi ensin Aamulehti.

Takana värikäs historia

Pyynikin Brewingiä edeltänyt Pyynikin käsityöläis­panimo meni konkurssiin vuonna 2022. Nopeasti kasvaneella panimolla oli yli 10 000 osakasta ja moni oli sijoittanut siihen. Yhtiö teki sen olemassaolon aikana suuret tappiot ja kärsi pitkään talousvaikeuksista.

Käsityöläispanimon oluentuotanto alkoi Tampereella, mutta siirtyi sittemmin Viroon.

Pyynikin käsityöläispanimon perustaja Tuomas Pere tuomittiin tänä vuonna talousrikoksista ehdolliseen vankeustuomioon.

Rikokset liittyvät kolmeen yhtiöön, joissa Pereellä oli päätösvaltaa: Global Brewing Solutions, Global Brewing Solutions Estonia ja Kauttuan Kievari.

Tamminen muistuttaa, että vaikka panimon toiminta on loppunut, brändillä on vielä arvoa.

Panimon nimeä kantavat esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä toimivat Pyynikin Brewhouse -ravintolat.

– Uskon, että Pyynikki palaa kehiin, Tamminen pohtii.