Ranskalaisten määrä oli vaatimaton.

Bostonin lähellä Foxboroughissa sijaitseva Gillette-stadion toimi jalkapallon MM-kisojen näyttämönä. AOP

Valokuvaaja Kevin Wilesin julkaisema kuva Bostonin Gillette-stadionilla ostetuista ranskalaisannoksista on kerännyt valtavan määrän kommentteja ja reaktioita X-viestipalvelussa.

Kuvassa on kaksi ranskalaisannosta, joiden hinnaksi hän kertoo kahdeksan dollaria (noin 6,9 euroa) kappale.

Julkaisun kritiikki kohdistui annoksen koon sijasta siihen, että kupit eivät olleet läheskään täynnä – eikä niitä täytetty edes pyynnöstä.

– Rakas, Gillette-stadion. Ymmärrän täysin stadionin hinnoittelun ja odotuksen, että ruoasta maksetaan naurettavia summia, mutta kun sinulle ojennetaan tällainen kahdeksalla dollarilla ja kassahenkilö sanoo, että ”näin nämä tarjoillaan”, kun kysyt, ovatko nämä täynnä… se vasta on naurettavaa, Wiles kirjoittaa.

Kommenteissa eräs rinnasti kuvan annoksen McDonalds’n vastaaviin. Tähän Wiles kommentoi, ettei ole niitä hetkeen tilannut, mutta kyseisessä paikassa ostoksesta ei joudu maksamaan tippiä ostoksen päälle.

Gillette-stadionilla pelaavat NFL:n New England Patriots ja MLS:n New England Revolution.