Maan kiertoradalla parhaillaan oleva kokeellinen kiinalainen avaruusalus on vapauttanut tunnistamattoman kohteen. Tapaus herättää uusia kysymyksiä uudelleenkäytettävän Shenlong-avaruuslentokoneen käynnissä olevista kokeista. Shenlong laukaistiin neljännelle tehtävälleen helmikuussa, mutta aluksesta tiedetään yhä hyvin vähän.

Asiasta uutisoi muun muassa Gizmodo.

Avaruuden seurantaan erikoistunut LeoLabs havaitsi avaruuslentokoneen läheisyydessä tuntemattoman kohteen maanantaina. Kohde havaittiin ensimmäisen kerran yhtiön Uudessa-Seelannissa sijaitsevalla Kiwi Space Radar -tutkalla, ja myöhemmät havainnot vahvistivat sen irronneen avaruuslentokoneesta.

Vuonna 2020 ensimmäisen kerran kiertoradalle laukaistu avaruuslentokone on tehtäviensä aikana suorittanut erilaisia kiertoratamanöövereitä sekä kiinniotto- ja telakointioperaatioita, muodostelmalentoa sekä vaakasuoran laskeutumisen.

Shenlong vapautti myös aiemmilla lennoillaan tunnistamattomia kohteita, joista osa lähetti erilaisia radiosignaaleja kiertoradalta. Kiina ei ole ilmoittanut tai vahvistanut näiden kohteiden vapauttamista, vaikka Yhdysvaltain asevoimat ovat luokitelleet ne omiin rekistereihinsä.

Neljännellä tehtävällä toiminta näyttää jatkuvan samalla tavalla. LeoLabsin mukaan viimeisin tapahtuma vastaa aiemmilla lennoilla toteutettuja alisatelliittien vapautuksia. Yhtiö lisäsi myös, ettei äskettäin havaittu kohde vastannut mitään sen rekisterissä ennestään ollutta kohdetta.

Aiemmilla lennoillaan Shenlong on tehnyt useita lähiohituksia ja kiinniotto-operaatioita vapauttamiensa kohteiden kanssa. Vielä ei tiedetä, mitä avaruuslentokone tekee uudelle tunnistamattomalle kohteelle.

Kiinan avaruuslentokone on valtiollisen China Academy of Launch Vehicle Technologyn kehittämä. Organisaatio valmistaa sekä siviili- että sotilaskäyttöön tarkoitettuja kantoraketteja.

Shenlongin kehityksestä on julkaistu vain vähän tietoa, eikä Kiina ole kertonut juuri mitään avaruuslentokoneen teknisistä ominaisuuksista tai sen tarkasta käyttötarkoituksesta. Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan mukaan avaruuslentokone ”suorittaa uudelleenkäytettävän avaruusaluksen teknologian varmennuskokeita ja tarjoaa teknistä tukea avaruuden rauhanomaiseen käyttöön”.

Koska Kiina pitää ohjelman yksityiskohdat salassa, on esitetty arvioita, että Shenlong voisi toimia avaruusaseiden laukaisualustana tai valvonta-, tiedustelu- ja ennakkovaroitustehtävien alustana. Näin arvioi Secure World Foundation.