Keskustakirjasto Oodin Vaatekirjastosta voi lainata viiden suunnittelijan ja taiteilijan suunnittelemia vaatteita, jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista.

Avaa kuvien katselu
Heidi Vesala ja Kristiina Heinonen katselevat lainattavissa olevia vaatteita Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle
Helsingin keskustakirjasto Oodin Vaatekirjasto on ollut auki vasta vajaan vuorokauden, ja sen aikana suurin osa vaatteista on lainattu.
Rekit eivät kuitenkaan vielä ammota tyhjyyttään keskiviikon avajaisten jäljiltä. Torstaina lainattavissa oli eri väreistä ja materiaaleista tehtyjä vaatteita monessa eri koossa.
Oodissa Kristiina Heinonen ja Heidi Vesala ovat päätyneet vaaterekkien luo sattumalta.
Heinonen on jäänyt katselemaan farkkukankaasta tehtyjä housuja, joiden hän uskoo sopivan lapsenlapselleen.
– Mielestäni tämä on aivan ihana idea, hän sanoo.
Heinonen viehättyy vaatteiden yksilöllisyydestä. Hän ei kaipaa lainattavaksi ”tavallisia” vaatteita, koska sellaisia löytyy helposti kirpputoreilta.
– Voisin itse lainata täältä jotakin juhlaan tai erityiseen tilaisuuteen, Heinonen sanoo.

Avaa kuvien katselu
Lainaajien tulee huoltaa lainaamansa vaatteet itse. Heidi Vesalaa ja Kristiina Heinosta mietityttää, miten taiteilijoiden suunnittelemia vaatteita uskaltaa pestä. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle
Tästä Oodin Vaatekirjastossa on kyse
- Vaatteet ovat lainattavissa kirjastokortilla. Lainaaminen ei siis maksa mitään.
- Lainattavissa tulee olemaan yhteensä 58 vaatekappaletta. Kaikki vaatteet eivät ole vielä lainattavissa.
- Vaatteita ovat suunnitelleet Onerva Luoma, Mirei Kato, Jere Vilo, Henna Lampinen ja Muotikummitus. Taiteilijat ovat inspiroituneet kirjallisuudesta luodessaan mallistojaan.
- Lainattavat vaatteet sijaitsevat Oodin toisessa kerroksessa.
- Laina-aika on viikon ja vaatteet täytyy palauttaa Oodiin.
- Asiakas huoltaa vaatteet itse ja kirjasto tarkistaa ne ennen palauttamista.
- Vaatekirjaston avajaisia vietettiin keskiviikkona 2. syyskuuta. Vaatekirjasto on pilottihanke, joka kestää puoli vuotta.

Avaa kuvien katselu
Saana Ruokolainen mielestä on yllättävää, että kirjastosta voi lainata nykyään vaatteitakin. Vieressä istuu Minna Ruokolainen. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle
Helsinkiläinen Saana Ruokolainen ei ollut kuullut Vaatekirjastosta aiemmin. Hänestä idea on hauska, mutta yllättävä.
– Ei ajattelisi, että kirjastosta voisi lainata vaatteita, ne ovat niin henkilökohtaisia. Toisaalta onhan kaikkia kirppareita ja muita, joista voi käytettyjä vaatteita ostaa, Ruokolainen pohtii.

Avaa kuvien katselu
Lainattavat vaatteet on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle
Kaija Teikari, Satu Haime ja Helena Haavisto ovat saapuneet pitämään kirjallisuuspiiriä Oodiin.
Ystävykset pitävät Vaatekirjastoa hyvänä ideana etenkin juhlavaatteiden lainaamiseen. Haaviston mukaan esimerkiksi itse ostettu juhlamekko saattaa usein jäädä käyttämättä yksien juhlien jälkeen.
– Tämä on hyvä. Meitä paljon nuoremmat ihmiset osaavat enemmänkin käyttää tämmöistä kierrätystä ja muuta, Haavisto sanoo.

Avaa kuvien katselu
Kaija Teikari, Satu Haime ja Helena Haavisto pitävät ajatusta kirjastosta lainattavista vaatteista hyvänä. ”On erittäin ekologinen vaihtoehto, että vaatteet tulevat useamman henkilön käyttöön”, Haime sanoo. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle
Haimen mielestä on hyvä, että lainattavissa on juuri design-vaatteita. Sellaisille kun ei välttämättä löytyisi paljoakaan jatkokäyttöä omassa vaatekaapissa.
Teikari ei itse halua käyttää muiden käyttämiä vaatteita, mutta hänen mielestään vaatelainaamo sopii hyvin nimenomaan Oodiin.
– Kun ajatellaan tätä taloa, jossa on ompelukoneet ja filosofian kurssit, niin tänne sopivat hyvin mekot lainattavaksi. En usko, että vaatteita lainattaisiin vaikkapa Rautavaaran kirjastossa keskellä Savoa, hän sanoo.

Avaa kuvien katselu
”Ihmisiltä on tullut tosi hyvää palautetta. Todella paljon on lähtenyt vaatteita lainaan”, Oodin työntekijä Helmi Kervinen kertoo. Kuva: Rosa Lehtokari / Yle