Riikka Purran sunnuntaina Facebookissa jakama smoothieohje herätti osassa kansalaisista kritiikkiä.

Riikka Purran smoothieresepti ei miellyttänyt kaikkia. Atte Kajova

Riikka Purra (ps) vastaa saamaansa kritiikkiin jakamastaan smoothiereseptistä.

Purra jakoi sunnuntaina Facebookissa smoothieohjeen, joka ei miellyttänyt kaikkia hänen seuraajiaan. Purra on jakanut Instagramissaan smoothiereseptejä jo pitkään, mutta Facebookissa hänen videoitaan on kommentoitu myös kriittiseen sävyyn.

Iltalehden tekemien laskelmien mukaan Purran valmistaman vihersmoothien hinta on arviolta noin 8,50 euroa annokselta. Jos annoksen valmistaisi vuoden jokaisena päivänä, kustannuksia kertyisi noin 3 102 euroa vuodessa.

Nyt Purra vastaa saamaansa kritiikkiin viestipalvelu X:ssä.

Purra aloittaa kirjoituksensa arvostelemalla suomalaista mediaa. Hänen mukaansa media on puolueellinen ja omalta osaltaan ylläpitää sosiaalisessa mediassa näkyvää vihamielistä keskustelua.

– Olen syönyt näitä ruokia vuosikymmeniä. Somessakin olen jakanut pöperöitäni jo yli 12 vuotta. En tyrkytä terveellisiä ruokia kenellekään, mutta olen ymmärtänyt, että sisältö tuo monille iloa ja myös kiinnostaa, hän kirjoittaa.

Purra perustelee kirjoituksessaan myös smoothien hintaa listaamalla sen raaka-aineita. Hänen mukaansa smoothie sisälsi muun muassa itse kasvatettua lehtikaalia, lapsen poimimia puolukoita sekä suoraan suomalaisilta tuottajilta hankittuja pellavan- ja hampunsiemeniä.

– Tätä ökyelämääni voi seurata tarkemmin täysin poliittisista sisällöistä vapaalla IG-tililläni, hän kuittaa loppuun.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Sunnuntaina julkaistu smoothieohje ei maistunut kaikille Purran seuraajille. Eräs kommentoija huomautti, ettei köyhällä ole varaa edes leipään.

– Ei köyhällä ole tommoseen sotkuliin rahaa, hyvä kun saa kaupasta leipää syödäkseen…mietipä kuule sitä, eräs kansalainen piikitteli ministeriä.

Purra vastasi palautteeseen suoraan:

– Oukei. Voihan sen juoda sitten vaikka sen Minttuviinan sijaan.

Purran kuittailun kohteeksi joutunut keuruulainen Päivi Kuitunen arveli ministerin käyneen katsomassa hänen Facebook-profiiliaan. Kuitusen Facebook-seinällä oli kuva kaapin päälle kasatuista minttulikööripulloista. Kuitusen mukaan pulloista oli tarkoitus tehdä valaistuskoriste.

– Olihan se vähän sellainen, että hetkinen nyt rouva valtiovarainministeri kuittaa mulle jostakin minttuviinapulloista. Tuli vähän sellainen, että mitä täällä tapahtuu? En olisi ikinä voinut kuvitella, että hän tällä lailla kommentoisi asiaa, Kuitunen kommentoi Helsingin Sanomille.