Uudella Vain elämää -kaudella nähdään muusikot Benjamin Peltonen, Bess, Freeman, Heikki Salo, Ares, Nelli Matula, Jippu ja Timo Kotipelto.

Benjamin Peltonen, Bess, Freeman, Heikki Salo, Ares, Nelli Matula, Jippu ja Timo Kotipelto: jokainen tästä joukosta on näyttöjä antanut ja listasijoituksia kerännyt. Silti hätäisempi kyynikko voisi sanoa, ettei Vain elämää onnistunut 17. kaudelleen keräämään kaikkein sähköisintä ja säväyttävintä tähtikaartiaan.

Alkujaan hollantilainen sarjaformaatti on kuitenkin todistanut joustavuutensa jo moneen kertaan. Paljon on kiinni kemiasta, joka osallistujien kesken jaksosta toiseen kehittyy.

Uusi kausi tunnelmoidaan ensimmäistä kertaa läpi merellisissä maisemissa: Raaseporin Snappertunassa, Calliolan saaristohotellissa.

Heti kärkeen Benjamin tunnustaa, että on odottanut koko uransa päivää, jolloin saa kutsun ohjelmaan, ja että on odottanut kaikki nämä vuodet, että pääsee tapaamaan Jipun.

Benjaminin päivänä ainakin viimeksi mainittu ja Kotipelto onnistuvat vihjaamaan, että yllättäviä helmiä ja paloja kurkussa voi olla luvassa jatkossakin.

Vain elämää, perjantai 4.9. klo 20.00, Nelonen

Lue myös: Anna-lehti: Laulaja Bess paljastaa, miten tapasi itseään reilusti vanhemman tanskalaispuolisonsa – ”Sanoin heti, että ilmoittaudun jonoon”