Pelastustöitä ovat hidastaneet muun muassa tunneleita tukkivat ”auton kokoiset” järkäleet, joita on jouduttu räjäyttämään pois tieltä.
Kaksi miestä pelastettiin tunnelista Nepalissa. Video: Reuters
Kaksi vesivoimalan tunneleihin ansaan jäänyttä ihmistä saatiin pelastettua perjantaina Nepalissa, kertovat muun muassa Reuters, BBC ja CNN. Nepalin viranomaisten julkaisemalla videolla pelastustyöntekijät hurrasivat, kun miehet saatiin vedettyä ulos maan uumenista.
Nepalin ja Tiibetin vuoristoiselle rajaseudulle viime viikolla iskeneiden tulvien jälkeiset pelastustyöt ovat jatkuneet jo yhdeksän päivää ympäri vuorokauden. Tulvissa on tähän mennessä vahvistettu kuolleen noin 1 200 ihmistä.
Perjantaina pelastetut miehet olivat jääneet loukkuun Trishuli 3A -vesivoimalan tunneleihin. Nepalin sähköviraston edustaja Suresh Raut kertoi BBC:lle, että tunneleissa uskotaan edelleen olevan 39 voimalan työntekijää.
Tiedossa ei ole, kuinka moni heistä on elossa. Perjantaina pelastetut Sanjaya Shah ja Kabir Maharjan kiidätettiin Rautin mukaan helikopterilla sairaalahoitoon Katmanduun.

Pelastajat kantoivat vesivoimalan tunneleista perjantaina pelastettua miestä. Hänet ja toinen pelastettu mies kiidätettiin helikopterilla sairaalahoitoon Katmanduun. Kuva: Nepal Army / Reuters
Miehet ovat sähköviraston työntekijöitä. Kummallakin kerrottiin olevan raajoissaan vammoja, jotka ovat mahdollisesti seurausta tunneleissa ryömimisestä.
Lisäksi pelastetut kärsivät hapenpuutteesta, eikä Shah ole kyennyt toistaiseksi puhumaan. Maharjanin sanottiin hymyilleen ja kiittäneen pelastajiaan.
Trishuli 3A -vesivoimalan pelastustyöt ovat olleet poikkeuksellisen vaikea ponnistus. Insinöörit ovat pumpanneet ilmaa tunneliverkostoon sen yhteydessä.
Tulvavesi on muokannut verkoston uuteen uskoon, eivätkä pelastustyöntekijät löytäneet edes sen sisäänkäynnin sijaintia. Tämän vuoksi aluksi ei tiedetty, mistä kaivaminen tulisi aloittaa.
Nepalilaisia paikan päällä avustava geologi Arnold Dix kertoi CNN:lle, että sopiva aloituspaikka löydettiin hyödyntämällä satelliittidataa ja rakennuspiirustuksia. Kyse oli tunnelista, jonka romahtaminen olisi vähiten mahdollista.
Kaivaustöissä tuli vastaan vettä, jota oli ensin pumpattava pois ennen tunneliin pääsyä. Tunnelissa etenemistä ovat vaikeuttaneet reittiä tukkivat ”auton kokoiset” kivenjärkäleet.
– Meidän on räjäytettävä ne tunnelissa. Se on äärimmäisen vaarallista, ja toisella puolella saattaa olla ihmisiä, Dix kertoi.

Trishuli 3A -vesivoimalan pelastusoperaatiota on kuvailtu poikkeuksellisen vaikeaksi. Pelastustyöntekijät kuvattiin torstaina, kun he olivat menossa sisään tunneliverkostoon. Kuva: Navesh Chitrakar / Reuters
Shahin ja Maharjanin pelastuminen on kasvattanut toivoa yhä useamman loukkuun jääneen pelastumisesta. Tunneleista on viranomaisten mukaan kuulunut ihmisten ääniä.
Trishuli 3A ei ole ainoa vesivoimala, jonne työntekijöitä jäi loukkuun, kun äkkitulvat iskivät alueelle jäätikön romahdettua jokeen vuoristossa.
Yli 900 työntekijän on kerrottu olevan edelleen kateissa yhdeksän eri vesivoimalan tunneleissa.
Kaikkiaan kateissa on edelleen 4 216 ihmistä, kertoivat Nepalin katastrofiviranomaiset keskiviikkona Guardianin mukaan. Heistä yli 500 on ulkomaiden kansalaisia.
Kiinan viranomaisten mukaan Tiibetin puolella kateissa on 541 ihmistä, joista 261 on ulkomaalaisia 23 eri maasta.