Tietosuojavaltuutettu selvittää, onko Kotkamies-nimellä kulkeva tubettaja noudattanut tietosuojalainsäädäntöä.

Kotkamies provosoi ventovieraita ihmisiä ja julkaisee tilanteista videoita sosiaalisen median kanavilleen. Kuva Ylen Perjantai-dokumentista. Yle, Antti Tuunanen

Tietosuojavaltuutettu on aloittanut oma-aloitteisesti selvityksen Kotkamiehenä tunnetun tubettajan Dani Söderblomin julkaisemista videoista.

Kyseisillä videoilla Söderblom provosoi ja kuvaa ulkopuolisia henkilöitä. Videoillaan hän on tekeytynyt esimerkiksi eri kauppojen myyjiksi tai vartijoiksi ja härnännyt niin kauppojen asiakkaita kuin työntekijöitäkin. Piilokameravideoitaan hän julkaisee Youtubessa ja Tiktokissa.

Tietosuojavaltuutettu selvittää, onko Söderblom noudattanut tietosuojalainsäädäntöä.

Tietosuojavaltuutettu kertoo tiedotteessaan lähettäneensä Söderblomille selvityspyynnön 2. syyskuuta.

Söderblomilta on kysytty, millä perusteella hän käsittelee henkilötietoja videoiden julkaisussa ja miten ihmisten oikeudet omiin tietoihinsa toteutuvat. Tietosuojavaltuutettu selvittää, onko videoilla näkyville henkilöille kerrottu avoimesti heidän henkilötietojensa käsittelystä. Lisäksi tietosuojavaltuutettu selvittää, onko ihmisillä ollut mahdollisuus pyytää tietojensa poistamista julkaisuista, joista he ovat tunnistettavissa.

Tietosuojavaltuutettu kertoo arvioivansa tarvetta jatkotoimenpiteille saatujen tietojen perusteella.

Helsingin Sanomien mukaan Söderblomista on tehty kymmeniä rikosilmoituksia.