Laulaja Tauski Peltonen kertoo käyneensä operaatiossa.


Tauski Peltonen leikattiin. MIISA MÄNTYSALO
Laulaja Tauski Peltonen, 63, kertoo Hymy-lehdessä joutuneensa keskiviikkona kiireelliseen leikkaukseen Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa operoitiin hänen poskessaan oleva patti. Operaatio kesti 12 tuntia ja hänet vietiin kahteen eri otteeseen leikkaussaliin.
– Sain sisäisen verenvuodon, jonka vuoksi nyt minulla on dreeni kaulassa, josta valuu verta, Tauski kertoo lehdelle.
Hänen mukaansa kasvain on nyt patologilla tutkittavana, ja pian selvinnee, onko kyseessä syöpäkasvain.
Laulajan keikkakalenterissa häämöttää seuraava keikka jo viikon päästä. Hän kiertää syksyllä Lauluntekijän kauneimmat rakkauslaulut -kiertueella eri paikkakunnilla.
Tauskilla on Instagramissa julkaistuun keikkapäivitykseen merkitty tiiviisti keikkoja marraskuun lopulle asti.
Vuonna 2024 laulaja kertoi Iltalehdelle aloittaneensa Minnesota-hoidot terveytensä vuoksi. Hän kertoi tuolloin, ettei keikkareissuihin alkoholi ole kuulunut enää vuosiin, mutta kotona korkki on napsahtanut auki kerran vuodessa. Tauski kertoi haluavansa elää terveellisemmin. Tuolloin hän teki elämänmuutosta vaimonsa Henna Peltosen tuella.
Suhdetilanne on sittemmin muuttunut, sillä Henna Peltonen jätti avioerohakemuksen 6. toukokuuta Pirkanmaan käräjäoikeuteen, ja asia on tällä hetkellä tiedoksiannossa Tauskille.