Ville Tanskanen aloittaa NRJ:llä Karoliina Tuomisen juontoparina.

Ville Tanskanen vaihtaa NRJ:lle Suomiräpiltä. Kuva: Niko Tiainen / Bauer Media
Radiojuontaja Ville Tanskanen aloittaa NRJ-radiokanavan uutena aamujuontajana. Hän alkaa juontaa kanavan aamulähetyksiä yhdessä Karoliina Tuomisen kanssa myöhemmin syyskuussa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Tanskanen on juontanut viime vuodet Suomiräp-kanavalla.
Hän kertoo IS:lle olevansa innoissaan tulevasta pestistään.
– On kyllä mahtava juttu. Jännittävä ja hieno paikka, Tanskanen sanoo.
Hän on ehtinyt jo tehdä demolähetyksiä Tuomisen kanssa. Hänellä on pelkkää positiivista sanottavaa juontoparistaan.
– Karoliina on todella helposti lähestyttävä, avoin, hauska ja nokkela tyyppi. Minusta tuntuu, että meillä molemmilla on nopeat huumorihoksottimet, Tanskanen kuvailee.
Tanskanen juontaa vielä ensi viikon Suomiräpin aamulähetyksiä ennen uusia haasteita.

Karoliina Tuominen siirtyy Loopilta NRJ:lle. Kuva: Vilhelmiina Penttilä / IS
Kyseessä on suuri muutos Tanskaselle. Hän kokee olleensa mukavuusalueellaan juontaessaan Suomiräpillä.
– Tämä on lähestulkoon täydellinen muutos. Siirryn räppikanavalta ihan erilaiselle kanavalle juontamaan ja tekemään uusien tyyppien kanssa töitä.
Aiemmin NRJ:n aamussa kuultiin Niko Saarisen, Mari-Prinsessa Ståhlhammarin ja Niko Nousiaisen yhteistä Saarinen Shöy -ohjelmaa. Saarinen ja Ståhlhammar lopettivat NRJ:llä kesäkuussa ja päätyivät myöhemmin aloittamaan uuden podcastin.
NRJ:llä aloittava Tanskanen ei koe, että on astumassa nyt Niko Saarisen saappaisiin eikä koe tässä mielessä paineita.
– Nikolla ja heillä oli mahtava ja hieno ohjelma ja suuri perintö, mutta nyt on jonkin toisenlaisen aika. En koe, että yrittäisin hypätä hänen saappaisiinsa tai tehdä mitään samalla lailla, koska jokainen tekee omalla tavallaan, Tanskanen pohtii.
Saarinen on voittanut vuoden radiojuontajan palkinnon Radiogaalassa neljä kertaa ollessaan NRJ:n juontaja.
Tuominen kertoi aiemmin Iltalehdelle alkavansa juontaa NRJ:n aamulähetyksiä. Hän juonsi aiemmin Mia Haatajan kanssa Loop-radiokanavalla. Tuominen otti IL:lle kantaa myös juontopariinsa, joka oli tuolloin vielä salaisuus.
– Hänen henkilöllisyytensä tulee olemaan kaikille yllätys. Kukaan ei sitä osaa arvata, hän sanoi lehdelle.
Lue lisää: IL: Karoliina Tuominen löysi uuden työn
Tanskanen kertoi elokuussa joutuneensa ambulanssilla sairaalaan.
– Kovat vatsakivut, pari päivää oksentelua ja lopulta maailma alkoi pyöriä silmissä kuin karuselli. En ole koskaan kokenut sellaista, hän kertoi Instagramissa.
Hän ei kertonut julkaisussaan, mikä lopulta paljastui kaiken syyksi.
– En käy tässä nyt tarkemmin läpi tutkimuksia tai diagnooseja, mutta ehkä kerron tästä joskus vielä enemmän, hän kirjoitti.