Yksi maailman suosituimmista elektronisen musiikin tuottajista, hollantilainen Armin van Buuren, esiintyy perjantai-iltana Helsingissä sillan alla.
Viime vuonna van Buuren nousi Espoossa Weekend Festivalin päälavalle ja hän on monena vuonna tähdittänyt esimerkiksi maailman suurinta edm-festivaalia, Belgian Tomorrowlandia.
Tällä kertaa keikkapaikkana toimii Hämeentien sillan alus. Kyse on CNNCT Under the Bridge -nimisestä elektronisen musiikin tapahtumasta, jossa esiintyy useita muitakin artisteja.
Tapahtuma-alue sijoittuu Vallilan ja Hermannin rajalle Nylanderin puistoon, sillan alla olevalle koripallokentälle sekä skeittipuistoon.
Alue sijaitsee aivan Vallilan siirtolapuutarhan sekä Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan läheisyydessä. Paikalla on aiemminkin järjestetty erilaisia ulkoilmamusiikkitapahtumia.
HS seuraa tapahtumaa ja päivittää tähän juttuun tunnelmia paikan päältä.
Van Buuren, 49, aloitti musiikkiuransa vuonna 1996.
Hän on voittanut maailman suosituimman dj:n tittelin useampana vuonna. Spotify-musiikkipalvelussa hänellä on nykyään noin 15,2 miljoonaa kuuntelijaa kuukaudessa.
Van Buuren tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Blah Blah Blah (2018), This Is What It Feels Like (2013) ja In And Out Of Love (2008).
Suomessa hän on vieraillut lähes vuosittain.