Aulikki Oksanen syntyi vuonna 1944, kolmantena kuusilapsiseen perheeseen. Perheen jäsenenä oleminen on ollut Oksasen mukaan rikkaus. Muiden joukossa hän oppi kuuntelemaan, pitämään puolensa ja käyttämään kieltä. Sopeutuminen tilanteen vaatimuksiin oli tärkeää. Sodanjälkeisessä Suomessa piti syödä mukisematta lautasensa tyhjäksi, eikä turhasta saanut valittaa. Piiskaakin tuli, jos ei vanhempia toteltu, kerrotaan kirjassa monen muun perhetarinan ohella.
Kansakoulunopettaja-isäänsä Aulikki Oksanen kuvailee mahtipontiseksi ja tunteelliseksi, äitiään käytännölliseksi ja huumorintajuiseksi. Heidän luonteensa täydensivät toisiaan hyvin. Kirkkokuorossa laulaneiden vanhempien äänetkin sointuivat yhteen. Kotona Oksasilla kuunneltiin mieluusti oopperaa radiosta.
Pieni Aulikki lauleskeli kotona itsesepittämiään lauluja haaveillen esiintymisistä suurilla lavoilla sitten isona. Nelivuotiaana hän lausui koulun juhlasalissa runon mummosta ja kissasta. Viisivuotiaana hän piirsi ja kirjoitti runoja siihen malliin, että perheen kyläilyreissukin viivästyi, koska Aulikilla oli ”runo kesken”. Tyttö oppi lukemaan ja kirjoittamaan varhain, ja hän osasi olla kriittinen jo silloin: Satusetä Topelius sai moitteet surullisesti päättyvistä tarinoistaan.
Aulikki Oksasen koulutyttönä näkemä harvinaisuus, Suomessa talvehtiva laulujoutsen, muotoutui myöhemmin hänen alter ego -kuvakseen, jossa siivekkään, valkomekkoisen, pitkänokkaisen ja sarvipäisen olennon toisesta jalasta kasvaa kavio ja toisessa on korkokenkä.
Aulikki Oksanen. Kuva: Pertti Nisonen / WSOY
* *
Helena Ruuskan kirjoittamassa Hyppy syreenien tuleen -elämäkerrassa (WSOY, 2024) on tavoitettu Aulikki Oksasen ilo ja into ympäröivässä maailmassa havaitsemistaan asioista. Teoksessa on runsaasti esimerkkejä Oksasen tavasta tulkita näkemäänsä ja kokemaansa sekä taidosta pukea se kirjalliseen tai kuvalliseen muotoon. Nämä tekstikatkelmat ja piirrokset avaavat lukijallekin sen, miten aivan arkinen tosielämän tapaus saattaa siirtyä toisenlaiseen yhteyteen toisensävyisenä ja jotenkin jalostuneempana.
Aulikki Oksasen varhaislapsuudessa perhe asui Pylkönmäellä, Keski-Suomessa. Koska seudulla ei ollut lasten tulevaisuuden kannalta tärkeää oppikoulua, isä haki ja sai opettajan paikan Kokemäeltä, Länsi-Suomesta. Näin jälkikasvun koulupolku avartui, ja aikanaan kaikki kuusi saivat valkolakin.
Aulikin lapsuus jatkui Kokemäellä, vaikka rakkaimpien muistojen aiheet jäivätkin Pylkönmäelle. Muutto oli murros, joka kuitenkin johti luovuuden runsauteen. Teini-ikäistyvä Aulikki lähetteli runojaan lehtien nuortenpalstoille sekä osallistui kirjoitus- ja taidekilpailuihin. Hän myös sävelsi! Ei häntä silti minään ihmelapsena pidetty, vaikka hänestä tuntui puhkeavan niin paljon aivan luonnostaan. Myös nuoruus.
Helena Ruuskan Aulikki Oksasesta kertovan teoksen nimi ”Hyppy syreenien tuleen” selittyy muistoista. 1950-ja 1960-luvuilla, varsinkin maaseudulla, tansseihin pääsi vasta rippikoulun käytyään. Tanssilavoille oli pitkä matka, joten jos tyttöjä onnisti, he saattoivat saada kaverikyydin vaikkapa moottoripyörän takaistuimella. Tanssireissuajeluja ja syttyviä tunteita syreenien huumaavassa tuoksussa kuvaillaan runossa näin: ”Voi nuoruuden kuuminta kiihkoa / alla syreenipensaitten / Kun kahisten koski taftia / takki musta ja nahkainen.”
Aikuistuessa Aulikki Oksasen ilo ja intomielisyys vaihtuvat intohimoon ja rakkauteen. Niiden mukana tulee myös tummuutta.
Kirjailija Helena Ruuska. Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY
* *
Aulikki Oksanen on ollut esillä julkisuudessa vuosikymmenien ajan kirjoittamiensa romaanien, laulamiensa laulujen sekä sävelletyn runoutensa vuoksi. Aivan erityisesti Oksasen rakkausrunojen kirkkaus yhdistettynä Kaj Chydeniuksen sävelkieleen koskettaa syvältä. Myös ne ”korkealta ja kovaa” esitetyt yhteiskunnalliset kannanotot Ylioppilasteatterin riveissä ovat löytäneet otollisen maaperän monissa kuulijoissa.
Aulikki Oksanen ilmaisee ajatuksiaan suoraan, vaikka kietookin niitä mielellään kaunokirjalliseen tai runolliseen asuun. Ahdasmielinen tunkkaisuus kuohuttaa häntä edelleen. Siitä hän on itsekin saanut osansa. Jokaisella ajalla on omat mustat pisteensä. Kansakoulunopettajan tyttärenä ja itsekin opettajaksi valmistuneena hän on havainnut, että muutos lähtee kasvatuksesta. Hänen tapansa pyrkiä edistämään asioita on kuitenkin löytänyt toisenlaisen väylän.
Aulikki Oksasen julkisten tekemisten ohella lehdistö on seurannut myös hänen yksityiselämäänsä ja rakkauksiaan. Suhde kohuttuun elokuvaohjaajaan Mikko Niskaseen 1960-luvun jälkipuoliskolla oli useasti lehtien sivuilla. Oksanen on kuvannut rakastumistaan ”hypyksi tuleen”: se oli rajua, ehdotonta ja välillä hyvin vaikeaa. (Syreeni-viittausta ei tässä yhteydessä mainita.) Repivän, mutta tärkeän suhteen päättyminen särki Aulikki Oksasen sydämen. Siitä syntyi kuitenkin Tykkimiehen syli -esikoisromaani. Ja sen jälkeen hänestä on kirvonnut monia muita teoksia eri syistä. Elämässä on riittänyt impulsseja!
Vuonna 1970 Aulikki tapasi tulisieluisen vasemmistolaisnuorukaisen, Alpo Halosen, joka veti Aulikinkin mukaan organisoidumpaan, ehkä byrokraattisempaankin toimintaan kuin mitä Vanhalla Ylioppilastalolla oli harjoitettu kabareineen kaikkineen. Alposta tuli Aulikin aviomies ja lasten isä, kunnes tuonen kutsu erotti heidät vuonna 2023.
* *
Suuret ikäluokat lukenevat tätä Helena Ruuskankirjaamaa teosta omaankin nuoruuteensa palaten. Jotkut kaiholla, toiset kauhulla muistellen. Aulikin kirjailijaystävä Marja-Leena Mikkolan sanoin: ”Nuorena pitää olla kiihkeä, että tapahtuu jotain, keski-iässä alkaa sitten tyyntyminen.” Niin tapahtuikin.
Kirjassa kerrotaan, miten poliittinen aktiivisuus alkoi vähittäin muuttua taakaksi. Vuosien vieriessä ja perhe-elämän vaatiessa tilaa ja aikaa, monen into hiipui. Paatokselliset julistuslaulut eivät enää kaikuneetkaan yhtä vakuuttavasti. Myös Neuvostoliiton toimintatapojen raadollisuus alkoi avata silmiä. Lisäksi politiikka vei Aulikin energiaa oman luovan työn tekemiseltä, ja avioliitossakin oli hankalia kausia.
Monivuotinen Kulttuurityöntekijäin Liiton varapuheenjohtajuus liittokokouksineen, juhlapuheiden pitämisineen ja vierasvastaanottoineen sekä niiden lisäksi kaikenlainen palkaton solidaarisuustyö ja monet muutkin järjestöhommat oheispuuhineen alkoivat uuvuttaa Aulikki Oksasta. Eikä maailma ollut paljonkaan parantunut. Hän ei enää halunnut seistä näissä joukoissa. Tämä osuus kirjassa tuntuu lukijastakin puuduttavalta; ikään kuin kaikki ilmaisun eloisuus olisi kadonnut vaaditunlaisena poliittisena olentona olemisen tieltä.
Helena Ruuskan kokoama muistelukirja Aulikki Oksasen elämästä kaikkine sen mukana tuomine nousuineen ja notkahduksineen on kirjoitettu tarkoin korvin kuullen ja myötäeläen. Kirja on tulvillaan hersyviä tarinoita perheestä ja sukuyhteydestä sekä matkoista itänaapuriin sen ainoan soveliaan puolueen jäseninä. Teos on myös mahtava tietoisku suomalaisen kulttuurin vaiheista ja vaikuttajista aina sotiemme jälkeisistä ajoista näihin päiviin asti. Kirja on myös tiheänään tunnetta – ja mikä tärkeintä, Aulikki Oksasen oma ääni kuuluu kautta koko Hyppy syreenien tuleen -teoksen.
Ritva Alpola
Tampere-talon Isossa salissa kuullaan 20.9.2025 Kaj Chydeniuksen sävellyksiä seitsemän vuosikymmenen ajalta Jussi Chydeniuksen, Oona Airolan ja Vantaan Viihdeorkesterin esittämänä. Ohjelmistossa on myös Aulikki Oksasen teksteihin sävellettyjä kappaleita.
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.