Hans Lehtinen & AOP
Seiskan reportteri grillasi huolella Matiasta.
Entinen erikoisjoukkojen operaattori ja nykyinen tv-tähti , 36, on tottunut käskyttämään muita.
Hiljattain osat menivät kuitenkin toisin päin, kun Matias kohtasi Seiskan viiksekkään reportterin.
Kukaan ei karjunut kenellekään naama punaisena, vaan ennemminkin kyse oli herrasmiesmäisestä tenttauksesta.
Tietoon on nimittäin tullut, että Matiaksella olisi ollut jo jonkin aikaa sutinaa erään huomattavan hehkeän daamin kanssa.
Seiska on nähnyt kyseisen naisen kuvat. Huippumallimainen blondi työskentelee tietojemme mukaan hammaslääkärinä.
Kyseessä on yksityishenkilö, jonka vuoksi emme kuvaile häntä sen enempää.
Miss Suomi -finalisti Rebekka
vain seiskassa
18.8. 18:00
Missifinalisti iski silmänsä Matias Petäistöön: Hämmentävä hetki hotellissa!
Miss Suomi 2026 -finalisti ei epäröinyt, aikaillut eikä varsinkaan ujostellut.
Naistenmies Matias Petäistö väänsi vitsiä.
Hans Lehtinen
Naistenmies väänsi vitsiä
Matias on mies, jolla on tunnetusti silmään naiskauneudelle.
Maamme kenties kovin macho otti asian itsekin puheeksi espoolaishotelli Mattsissa, jossa järjestettiin missifinalistien esittelytilaisuus.
Tietysti mulla on silmää naiskauneudelle.
Hyväntuulinen herra Petäistö väänsi vitsiä ja arvuutteli leikillään, minkähän takia juuri hänet haluttiin missituomariksi.
– Tietysti mulla on silmää naiskauneudelle, hän murisi tyytyväisenä.
Elina Gustafssoniin yhdistetty Tiia Aalto
kotimaa
19.8. 17:00
Elina Gustafssoniin yhdistetyn Tiia Aallon jättiyllätys: Muuttaa yhteen mallin kanssa!
Missi lyö hynttyyt yhteen melkoisen kaunottaren kanssa.
Anitra Ahtola, Matias Petäistö ja Rita Jokinen toimivat missituomareina Miss Suomi -finaalissa 2026.
Hans Lehtinen
Petäistön pokka petti
Seiskan reportteri ei aluksi paljastanut korttejaan, vaan kysäisi Matiakselta kuin ohimennen, onko naisrintamalta mitään raportoitavaa?
– Hahhah, ei oo! Mä sanon sitten, kun on, hän nauroi.
Tässä vaiheessa toimittaja päätti pompata ylös poterostaan ja kytki nauhurinsa sarjatuliasentoon.
Missifinalisti Iida Puljujärvi
kotimaa
31.8. 12:20
Miss Suomi -finalisti Iida Puljujärvellä tatuointi intiimissä paikassa
Turkulainen Iida Puljujärvi ei ujostele.
Matias on kuin kala vedessä kaunottarien keskellä. Missituomarilla oli hymy herkässä.
Hans Lehtinen
Paljonpuhuva reaktio
Matiaksen ilme oli näkemisen arvoinen, kun reportteri tykitti tälle tietojaan.
Olemme saaneet kuvamateriaalia Suomen kenties kauneimmasta hammaslääkäristä, ja tämä uskomaton blondi on yhdistetty romanttisesti teikäläiseen. Miten kommentoit?
– Ööh, siis tota… Ei oo mulla mitään tietoa, Matias nauraa hermostuneesti.
Mikäs miestä oikein naurattaa?
– No ei, hauska kysymys, Matias kuittaa ja nauraa lisää.
Onko hän tuleva Miss Suomi?
kotimaa
20.8. 17:30
Yhdestä missifinalistista kohistaan kulisseissa – onko hän tuleva Miss Suomi?
Aleksandra Hannusaaresta huhutaan maamme kauneinta naista.
Matiasta nauratti kovasti reportterin jutut.
Eetu Ampuja
Matias: huhumylly jauhaa
Kovimman hekottelun jälkeen Matias kerää itsensä ja lisää huvittuneena:
– Tällaisia huhuja on ollut jo kuukausia liikkeellä, milloin mistäkin ja kenestäkin. Mä oon jo tottunut tähän.
Tällaisia huhuja on ollut jo kuukausia liikkeellä.
Hän vannoo viettäneensä kiireisen kesän, muttei niinkään naisten osalta.
– Kesä meni vauhdilla töitä tehden. Ehdin käydä Kalajoellakin, kun tädin hautajaiset järjestettiin siellä.
75-vuotiaana kuollut (1950–2026) oli MTV Uutisten arvostettu toimittajalegenda ja kirjeenvaihtaja.
Uusi Miss Suomi valitaan 5. syyskuuta.
Miss Suomi -finalisti Henniina
urheilu
26.8. 18:00
Seiska paljastaa! Miss Suomi -finalisti ja Leijonien NHL-miljonääri: Yllättävä yhteys
– Kyllä se pitää paikkansa, Henniina Määttä tunnustaa Seiskalle.