Poliisi pyysi koiranulkoiluttajan yhteydenottoa. Useita ilmoittautui.


Poliisi epäilee, että parikymppinen mies murhattiin Vantaan Martinlaaksossa keskiviikkona 26.8.2026. MATTI MATIKAINEN
Poliisi on edelleen vaitonainen reilu viikko sitten Vantaan Martinlaaksossa tapahtuneesta epäillystä murhasta.
Yli 20-vuotias mies löytyi kuolleena omasta asunnostaan Laajaniitynkujalta. Epäilty henkirikos tapahtui keskiviikkona 26. elokuuta.
Poliisi on ollut vaitelias esitutkinnan ajan, eikä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Rentola avaa tapauksen yksityiskohtia nytkään.
– Velvollisuuteni on huolehtia siitä, etten pilaa tutkintaa sillä, että annan tietoja julkisuuteen liian varhain, Rentola sanoi perjantaina.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa ei ole ollut asiaan liittyviä vangitsemisvaatimuksia. Tästä voisi päätellä, että poliisi ei ole tavoittanut epäiltyä tekijää. Toisin sanoen epäilty murhaaja on varsin todennäköisesti karkuteillä.
Poliisi ei ole ottanut mitään kantaa epäiltyyn tai epäiltyihin esitutkinnan aikana, eikä muitakaan tapauksen yksityiskohtia ole avattu.
Tässä talossa surmapaikka sijaitsee. MATTI MATIKAINEN
Vaitonaisuus ei tarkoita sitä, että esitutkinta junnaisi paikoillaan, vakuuttaa Rentola.
– Emme ole pimennossa. Tutkintaa on saatu vietyä hyvin eteenpäin.
Rikosnimikkeenä murha viittaa henkirikoksen erityiseen raakuuteen tai julmuuteen tai suunnitelmallisuuteen.
Henkirikos tapahtui asunnossa, josta uhri löytyi. Naapurit ovat kertoneet verijäljistä kerrostalon aulassa hissin edessä. Yksi Iltalehden lukija todisti poliisin operaatiota ja synkkää näkyä, kun kerrostalon rappukäytävästä kannettiin pois ruumis.
Vinkkejä kaivataan edelleen
Poliisipartio piipahti rikospaikalla perjantaina aamupäivällä, kun Iltalehti kävi paikalla. MATTI MATIKAINEN
Poliisi on pyytänyt Laajaniitynkujan suunnalla kello 20–23 liikkuneita ihmisiä ottamaan yhteyttä poliisiin. Viikonloppuna poliisi pyysi erityisesti koiranulkoiluttajan yhteydenottoa. Pyynnön seurauksena poliisille ilmoittautui useampia ihmisiä.
Poliisi pyytää edelleen havaintoja ja muita tietoja tapahtumasta.
– Kaikilla, jotka sillä suunnalla ovat liikkuneet, voi olla meille arvokkaita havaintoja, Rentola sanoo.
Havaintoja ja tietoja tapahtumasta voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 436 442.