Epäilty henkirikos tapahtui uhrin kotona, Riihimäen Peltosaaressa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.
Eilen klo 11:40 (päivitetty eilen klo 18:22)
Hämeen poliisi tutkii Riihimäellä tapahtunutta henkirikosta murhana.
Iltalehden tietojen mukaan torstaisessa väkivallanteossa sai surmansa paikallinen 60-vuotias mies.
IL:n tietojen mukaan mies kuoli puukotuksen uhrina omassa kodissaan, Riihimäen Peltosaaressa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.
Poliisi ei ole kommentoinut tapausta juuri lainkaan.
Hämeen poliisi vahvisti Iltalehdelle tuoreeltaan, että kerrostaloasunnosta on löytynyt eloton ihminen. Poliisi oli kirjannut rikosilmoituksen nimikkeellä tappo.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Mäkinen vahvistaa Iltalehdelle perjantaina aamupäivällä, että nimike on koventunut murhaksi.
Uusi rikosnimike viittaa siihen, että henkirikos on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.
Mäkinen ei ota asiaan kantaa vedoten siihen, että esitutkinta on vasta alkuvaiheessa.


Poliisin nauhat asunnon ovella kertoivat synkästä tapahtumasta Riihimäen Peltosaaressa. Tomi Natri
Iltalehden kuvaaja vieraili tapahtumapaikalla torstaina iltapäivällä.
Poliisit olivat yhä paikalla lopettelemassa tutkintatoimia.
Synkistä tapahtumista muistutti uhrin kotioveen kiinnitetty eristysnauha.

