Carla Jeffery aloitti näyttelemisen 12-vuotiaana.


Carla Jeffery on kuollut. AOP
Entinen Disneyltä tuttu lapsitähti Carla Jeffery on kuollut 33-vuotiaana, kertovat ulkomaiset uutismediat. Yhdysvaltalaisen näyttelijän edustaja kertoi hänen kuolleen tiistaina ja julkisti asian Instagram-julkaisun kautta.
– Sydämemme särkyy, kun suremme Carla Jefferyn kuolemaa. Näimme hänen kasvavan lahjakkaasta nuoresta tytöstä kauniiksi eläväiseksi naiseksi ja näyttelijäksi, edustaja kirjoittaa.
Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, kertoo Page Six.
Vuonna 1993 syntynyt Carla Jeffery tunnetaan erityisesti roolistaan Disney Channelin Zombies-elokuvissa. Hän näytteli elokuvissa Bree-nimistä cheerleaderia. Hän aloitti lapsinäyttelijänä 12-vuotiaana Phat Girlz -elokuvassa (2006)ja jatkoi uraansa kuolemaansa asti. Hän on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa American Vandal ja myös tehnyt ääninäyttelemistä.
Myös Carla Jefferyn kaksoisveli Carlon päätyi näyttelijäksi Disney Channelille.