Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi haastattelun brittiläiselle GB Newsille.


Yhdysvaltain presidentti Donald Trump moittii jälleen Britanniaa. ZumaWire / MVPHOTOS
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väittää, että hän ”pelasti” Britannian ydiniskulta.
Näin Trump väittää tehneensä hyökkäämällä Iraniin. Asiasta kertovat muun muassa The Daily Mail ja The Independent.
– Jos Iranilla olisi ydinase, he käyttäisivät sitä todennäköisemmin Euroopassa, Trump sanoo brittiläisen GB Newsin haastattelussa.
– Pelastan myös teidän maanne tältä uhalta, koska he käyttäisivät sitä.
Trump on perustellut Yhdysvaltojen hyökkäystä Iraniin muun muassa sillä, että hän haluaa estää Irania hankkimasta ydinasetta.
Jotkut asiantuntijat arvioivat, että sodan vuoksi Iran tahtoo kehittää ydinaseen entistä päättäväisemmin.
Yhdysvallat on käynnistänyt kaksi merkittävää sotilasoperaatiota Irania vastaan kesken neuvottelujen presidentti Trumpin toisella kaudella: kesällä 2025 ja keväällä 2026.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Iranin johto arvioi nyt, että vain ydinpelote voisi suojella sitä uusilta hyökkäyksiltä.
Virallisesti Iran kiistää, että se yrittäisi kehittää ydinasetta.
Haastattelussa Trump moittii Britanniaa jälleen siitä, että se ei rientänyt osallistumaan hyökkäykseen. Britannia on lähettänyt Lähi-itään joukkoja ja kalustoa, mutta ne keskittyvät liittolaismaiden puolustamiseen eivätkä tee iskuja Irania vastaan.