Perjantai-dokkarissa käydään läpi osin kylmäksi jäänyttä tapausta 1970-luvulta.


Anne Järvinen ja Jenni Sundell tutkivat kylmiä eli vanhoja ja selvittämättömiä rikoksia. He ovat selvitelleet muun muassa Raisa Räisäsen katoamista. Lisäksi he osallistuvat Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintöihin. Yle, Jenni Sundell
Helmikuussa 1974 muutaman viikon ikäinen vauva ja hänen 28-vuotias äitinsä kuolivat Kauniaisissa. Tapahtuma-aikaan perjantai-iltana humalassa ollut isä kertoi myöhemmin poliisikuulusteluissa, mitä hänen mukaansa oli tapahtunut.
Isä ei pitänyt poikavauvaa omanaan, eikä hän liioin ollut halunnut lasta. Vaimoaan kiusatakseen hän oli nostanut pienokaisen korkealle ilmaan. Vaimo oli potkaissut miestä haaroväliin, minkä seurauksena mies oli kaatunut lattialle vauva mukanaan. Imeväinen oli kuollut todennäköisesti niskanikaman murtumiseen. Äiti oli nostanut hysteerisenä kuolleen vauvan syliinsä ja ilmoittanut kääntyvänsä poliisin puoleen. Mies ei ollut sallinut sitä. Hän oli tarttunut kellarissa valmistamaansa ja keittiöön tuomaansa omatekoiseen, ladattuun aseeseen, tähdännyt vaimoaan ja ampunut tätä kuolettavasti kasvoihin.
Näin vanhasta rikosjutusta kerrotaan Juha Portaankorvan ohjaamassa lyhytdokumentissa. Perjantai-dokkarissa mukana olleessa 1970-lukulaisessa lehtileikkeessä mainitaan, että surmat olisivat tapahtuneet nyrkein.
– Ase on jo kammottava itsessään, Anne Järvinen sanoo dokumentissa, jossa käsitellään koko järkyttävää tapahtumaketjua, joka on vaatinut suunnitelmallisuutta. Maarit Pohjanpalo
Mitään ei ole päästy todentamaan, sillä vauvan eikä äidin ruumiita ole löydetty koskaan. Perhesurmaan syyllistynyt mies kertoi laittaneensa kuolleen vauvan kangaskassiin ja heittäneensä sen Helsingin Hernesaaressa mereen. Vaimonsa hän oli pannut painesäiliöön, jonka hän oli sanomansa mukaan upottanut mereen Öbyn kylässä lähellä Hankoa.
Sinne ajavat Missä on ruumis? -dokumentissa ruumiinetsijät Jenni Sundell ja Anne Järvinen, jolla on näkemys tapahtuneesta.
– Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että se oli kylmästi laskelmoitu kaksoismurha.
Järvinen ja Sundell tutkivat kylmäksi jääneitä rikoksia. Tässä tapauksessa syyllinen tiedetään, mutta ruumiita ei ole löydetty.
– On ehdottomasti meidän moraalinen vastuumme mennä etsimään hänet, Järvinen viittaa vaimoon.
– Sydämeni ei anna periksi.
Missä on ruumis? julkaistaan ensin Areenassa. TV1:llä se esitetään kello 22.01.
Perjantai-dokkari tänään kello 17.00 Areenassa kello 17.00 & kello 22.01 TV1:llä. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.