Valtuutettu Elina Hiltunen (kok): ”Ja edelleenkään edes eilisessä Turun kokoomuksen päivityksessä ei kerrottu mitään konkreettista kohtaa videoillani, jotka olisivat rikkoneet sääntöjä”.

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo hallituksen budjetti-infossa 1.9.2026. KIMMO HAAPALA

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu ja paikallisyhdistykseltään varoituksen saanut Elina Hiltunen julkisti Turun kokoomuksen valtuustoryhmälle laatimansa vastineen X-viestipalvelussa lauantaina. Siinä hän pyytää selvennyksiä siitä, mitä tosiasiallisia sääntöjä hän on rikkonut, ja kyseenalaistaa sitä, että muslimiyhteisöjen äänien menetysten pelossa tehdään tällaisia ratkaisuja.

– Kerroin myös suoraan uskovani, että tästä nousee kohu. Yritin vielä herätellä valtuustoryhmän jäseniä näkemään, miltä tämä näyttää kokoomuksen kannalta, ja että minua ei kannattaisi tämän asian vuoksi erottaa, mutta erotuspäätös oli silti yksimielinen, Hiltunen kirjoittaa.

Hiltusen mukaan häntä on yritetty ”maalailla” valehtelijaksi.

– Ja edelleenkään edes eilisessä Turun kokoomuksen päivityksessä ei kerrottu mitään konkreettista kohtaa videoillani, jotka olisivat rikkoneet sääntöjä.

Vastineessaan Hiltunen myöntää, että video oli kärjekäs. Hän kuitenkin huomauttaa, että aihe on yhteiskunnallisesti kiistanalainen ja että videon tarkoituksena on herättää keskustelua siitä, miten islamin uskonnolliset tekstit ja perinteiset tulkinnat sopeutuvat länsimaisen yhteiskunnan arvoihin.

– Kärjekkyys tai uskonnon arvostelu ei itsessään tee viestistä rasistista tai syrjivää, hän kirjoittaa vastineessaan.

Hiltunen kertoo sitoutuneensa Turun pormestariohjelman syrjinnänvastaiseen sitoumukseen ja olevansa valmis sitoutumaan siihen myös jatkossa.

– Sitoumuksen soveltaminen edellyttää kuitenkin, että ensin osoitetaan, mikä julkaisemassani videossa on rasistista, muukalaisvihamielistä tai syrjivää. Pelkkä väite siitä, että video on ”sitoumuksen hengen vastainen” tai että joku on loukkaantunut, ei riitä, Hiltunen kirjoittaa vastineessaan.

Hän muistuttaa, että kokoomus määrittelee itse tavoitteekseen vapaan ja länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvan avoimen yhteiskunnan, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu.

Hiltunen viittaa koraaniin

Hiltusen mukaan videossa esitetyt väitteet liittyvät todellisiin islamilaisiin lähteisiin.

– Tarkoituksena ei ollut keksiä islamista kielteisiä väitteitä, vaan tarkastella sitä, mitä islamin keskeisissä tekstilähteissä ja klassisessa oikeusperinteessä todella opetetaan.

Hiltunen kertoo ottaneensa videolla esiin esimerkiksi Aishan avioliiton Muhammedin kanssa tämän ollessa 6-vuotias ja avioliiton täytäntöönpanon 9-vuotiaana. Lähteeksi hän mainitsee Sahih al-Bukhari 5134. Sahih al-Bukhari on Wikipedian mukaan islamin sunnalaisen suuntauksen arvostetuin ja luotettavimpana pidetty hadith-kokoelma.

Hiltunen nostaa esiin sen, että Koraani sallii miehelle 2–4 vaimoa tai kertoo siitä, kuinka naista saa lyödä, jos hän ei tottele.

Puheenjohtaja Manni TS:lle: ”Kukaan ei pysty painostamaan puheenjohtajaa mihinkään”

Hiltusen näkemys on, että kokoomuksessa otetaan Turussa ohjeistuksia vastaan muslimeilta.

– Turussa on sellaisia muslimiyhteisöjä ja niiden johtajia, jotka ihan suoraan sanoo päättäjille, että jos ette tee näin, niin me siirretään tietty osa muslimiäänistä toiselle puolueelle. Se valtapeli on siellä aivan järkyttävää, Hiltunen kommentoi Turun Sanomille.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli A. Manni painottaa TS:lle, että Turun kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluvan kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Petteri Orpon syyllistäminen siitä, että hän ottaisi ohjeita vastaan muslimeilta, ei ole sopiva ulostulo toiselta valtuutetulta.

– Kukaan ei pysty painostamaan puheenjohtajaa mihinkään. Se oli minusta erittäin ikävää, eikä pidä paikkaansa, Manni sanoo.

Turun kokoomus: ”Hiltusen ulostulot ratkaisun jälkeen vahvistavat ryhmän toimineen oikein”

Turun kokoomus ”oikaisi” Hiltusen tapaukseen liittyviä väitteitä Facebookissa perjantaina.

– Kyse ei ole yksittäisestä videosta tai julkaisusta, vaan kokonaisuudesta, jossa hänen julkaisujaan on pidetty epäasiallisina ja ristiriitaisina kokoomuksen ohjelmien ja yhteisten sopimusten kanssa. Myös Turun kokoomuksen antama varoitus on perustunut tähän kokonaisarvioon, perustelut kuuluvat.

Turun kokoomuksen mukaan Hiltuselle annettiin ennen päätöksentekoa mahdollisuus vastata häntä koskeviin näkemyksiin.

– Hänen kirjallinen vastineensa oli ryhmän valtuutettujen käytettävissä päätöstä tehtäessä. Valtuustoryhmä teki erottamispäätöksen yksimielisesti.

Turun kokoomuksen mukaan sananvapaus on kokoomukselle tärkeä arvo.

– Vapauteen liittyy kuitenkin aina myös vastuu. Kokoomuksen toimijoilta edellytetään, että omia näkemyksiä voidaan tuoda esiin avoimesti ilman vastakkainasettelun lietsomista tai ihmisten loukkaamista. Tätä vapauden ja vastuun tasapainoa edellytetään kaikilta kokoomuksen toimijoilta.

Turun kokoomuksesta on ymmärrettävää, että päätös on ollut Hiltuselle vaikea.

– Päätöksessä on kuitenkin arvioitu hänen toimintaansa suhteessa ryhmän yhteisiin pelisääntöihin, ei hänen persoonaansa. Turun kokoomuksen valtuustoryhmän päätös on perusteltu ja asianmukaisesti tehty. Hiltusen ulostulot ratkaisun jälkeen vahvistavat ryhmän toimineen oikein.