Anitra Ahtola muistelee Iltalehdelle herkistyneenä kuollutta Olivia Orasta.
Tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola saapui tuomaroimaan Miss Suomi -kilpailussa vain päivä sen jälkeen, kun Olivia Oraksen, 27, kuolemasta uutisoitiin.
– Tällä hetkellä on suuri suru, Ahtola kertoo Iltalehdelle tilaisuuden punaisella matolla.
Taideperheen tytär Oras oli Ahtoloiden perheystävä sekä yrittäjän pojan Oskar Komulaisen avopuoliso.
– Se, että he eivät saa enää jatkaa rakkaustarinaansa, joka oli täysin uniikki, tuntuu niin väärältä. Nuori ihminen viedään, Ahtola kertoo herkistyneenä.
– Se on väärin ja kohtuutonta. Olisi toivonut, kun heillä oli täysin ainutlaatuinen, että he olisivat saaneet jatkaa sitä, hän lisää.


Olivia Oras oli kuollessaan 27-vuotias. Karoliina Simoinen
Ahtola kuvailee Olivian olleen todellinen valo ja ihminen, jonka sydän oli täyttä kultaa.
– Se, miten hän kohtasi ihmisen lämmöllä, erityisyydellä ja rakkaudella. Se, miten hän tuli perheenjäseneksemme, sulatti hetkessä. Hän oli päämäärätietoinen ja niin lämmin ja aivan todella ihana.
Ahtola tapasi Oraksen viimeisen kerran lauantaina, kun he olivat yhdessä viettämässä tuttavan häitä. Tällä hetkellä Ahtola menee päivä kerrallaan kohti tulevaisuutta.
Oraksen kuolemasta uutisoitiin perjantaina, kun hänen vanhempansa Johanna ja Reijo Oras vahvistivat tiedon Ilta-Sanomille. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Uunon mukaan Olivia kuoli epäonnisen hoitotoimenpiteen yhteydessä tällä viikolla Suomessa. Iltalehti ei ole toistaiseksi tavoittanut Johanna tai Reijo Orasta uutisesta.
Anitra Ahtola on Miss Suomi -kilpailun päätuomari. Kaisa Vehkalahti