Myrsky Timanttiliigan finaalin jälkeen ei ota laantuakseen.

Jakob Ingebrigtsenin veto ei kantanut maaliin asti Timanttiliigan finaalissa. Kuva: Olivier Hoslet / EPA
Sanasota perjantai-iltana juostun Timanttiliigan 1 500 metrin kilpailun jälkeen sen kuin yltyy.
Vastustajiaan kärkevästi nälvinyt Jakob Ingebrigtsen sai nyt vastauksen kritiikilleen.
Norjalaistähti joutui tyytymään Brysselin finaalissa nelossijaan ja soimasi kilpakumppaneitaan.
– Voi helvetti, mitä luusereita vastaan jouduin juoksemaan. He kaikki vain odottelivat ja olivat peloissaan. Olen innoissani, että saan uuden mahdollisuuden muutaman kuukauden päästä. Silloin juoksen kaikilta luulot pois, Ingebrigtsen julisti.
Ingebrigtsenin mielestä finaalin vauhdinjako ja jänikset olivat häntä vastaan. Juoksun ensimmäinen vauhdittaja oli yhdysvaltalaisen Cole Hockerin harjoituspari.
Hockerin leiri ei jäänyt sanattomaksi Ingebrigtsenin mouhkaamisesta.
– Jakob ei enää voita kilpailuja ja vaikuttaa ylimieliseltä juoksijalta, joka syyttää muita. On noloa, että suuri mestari valittaa ja syyttää muita juoksijoita omista virheistään, Hockerin manageri Ray Flynn kommentoi VG:lle.
– On melko yleistä esittää toiveita tapahtuman järjestäjille juoksun temposta. Jakobilla on täsmälleen sama mahdollisuus, jota hän ei hyödyntänyt. Viimeksi kun tarkistin, Cole Hocker on hallitseva olympiavoittaja ja hallitseva maailmanmestari. Jakobin pitäisi olla hiljaa ja juosta! Fynn opasti.
Ingebrigtseniä paremmin ei kulkenut Hockerillakaan, sillä hän sijoittui seitsemänneksi.
Tulikivenkatkuista tekstiä suoltanut Ingebrigtsen kirjoitti lauantaina Instagram-tilillään, että hän sanoi kommenttinsa adrenaliinin ja tunteiden vallassa. Hän ei kuitenkaan suoranaisesti pyytänyt anteeksi.
– Rakkauttani tätä lajia kohtaan ei voi koskaan kyseenalaistaa. Mikrofoni työnnettiin eteeni illalla ehkä hieman liian suuren adrenaliinin ja tunnekuohun keskellä, mutta sanon aina asiat niin kuin ne näen, Ingebrigtsen kirjoitti.
Norjalainen voitti 10. elokuuta EM-kultaa 5 000 metrillä. Hän voitti 5 000 metrillä MM-kultaa vuosina 2022 ja 2023 sekä olympiakultaa Pariisissa 2024.