20251005, Helsinki. Tanssi tähtien kanssa live lähetys. Kuvassa Vappu Pimiä.
Timo Korhonen

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä jakoi kuulumisiaan Keski-Suomesta.

Juontaja viettää viikonloppuaan Jyväskylässä. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ole reissussa työnsä puolesta, vaan lauantai on täynnä muuta ohjelmaa.

Nimittäin.

Vappu kertoi lauantaiaamuna (5.9.) Instagram-tilinsä tarinat-osiossa julkaisemallaan videolla, että päivästä on tulossa erikoinen.

”Tunteikas päivä”

Tummiin pukeutunut Vappu kertoo videollaan, että päivän ohjelmassa on sekä häät että hautajaiset. Edessä on siis kilometrejä ratin takana.

– Ensin hautajaiset täällä Keski-Suomessa, sitten otan Erkki Metsolan kyytiin ja ajan tukka putkella lapsuudenystäväni häihin Hankoon. 

– Aika tunteikas päivä luvassa monessa mielessä. Mutta elämää, Vappu toteaa.

Vappu Pimiä kuuluu Suomen suosituimpiin juontajiin. TTK-parketin jättämisen jälkeen kalenterin on täyttänyt uudet projektit. Kuva elokuulta 2026.

Vappu Pimiä kuuluu Suomen suosituimpiin juontajiin. TTK-parketin jättämisen jälkeen kalenterin on täyttänyt uudet projektit. Kuva elokuulta 2026.
Atte Kajova

Erkki Metsola viittaa Vapun aviomieheen . 

Vappu julkaisi tarinassaan myös lyhyen videon kirkossa järjestetystä siunaustilaisuudesta: siinä näkyy valkoinen hauta-arkku, ja taustalla kuuluu pehmeää urkumusiikkia.

Instagramin tarinat ovat katsottavissa vuorokauden ajan julkaisustaan.

Menetti rakkaan kummitätinsä elokuussa

Vappu kertoi elokuun puolivälissä surullisen uutisen: hänen rakas kummitätinsä kuoli 89 vuoden ikäisenä.

– Olin vielä eilen ajamassa Keski-Suomeen jättämään hänelle hyvästit, mutta en ehtinyt matkaan, kun sain tiedon, että hän oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, Vappu kirjoitti tuolloin Instagramissaan.

Kaksikko oli kuitenkin aktiivisesti yhteydessä.

– Onneksi kuitenkin soiteltiin usein ja tavattiin vastikään, eikä mitään jäänyt sanomatta.