Epäilty ryöstäjä uhkaili teräaseella.

Kuva: Lukijan kuva / Kuvakaappaus videolta
Poliisilla on ollut lauantai-iltana usean partion tehtävä Espoossa Lintuvaarassa. Poliisi tiedotti hieman ennen kello 23 illalla, että se tutkii Espoossa tapahtunutta ryöstöä.
Hätäkeskukseen iltayhdeksän jälkeen tulleen ilmoituksen mukaan henkilö oli ryöstänyt teräaseella uhkaamalla rahaa päivittäistavaramyymälän kassasta. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi etsi tuntomerkkeihin sopivaa epäiltyä, mutta tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni rikoksesta epäiltynä. Tapahtunutta tutkitaan alustavasti ryöstönä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tai täydentyä tutkinnan edetessä.
Ilta-Sanomiin tulleen vihjeen mukaan paikalla on nähty erilaisia poliisiajoneuvoja, kuten poliisimoottoripyörä ja panssaroitu ajoneuvo.
Poliisioperaatiota todistanut silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille olleensa kävelyllä, kun hän huomasi poliisiautoja Alepan edessä.
– Alepan oven edessä poliisi kertoi asiakkaille, että kauppa on ryöstetty ja se on suljettu tältä iltaa, hän kertoo.