Samppa Lajunen kertoo uutuuskirjassaan loppuunpalamisesta ja masennuksesta, jotka seurasivat Hotel Maria -hankkeen romahtamista.


Samppa Lajunen kuvattuna Hotel Mariassa vuonna 2023. TIINA SOMERPURO
Kolminkertainen olympiamitalisti ja yrittäjä Samppa Lajunen kertoo syyskuussa julkaistavassa kirjassa burnoutista ja masennusdiagnoosista, jotka seurasivat Hotel Maria -hankkeen romahtamista. Kirjasta tiedotettiin torstaina 3. syyskuuta.
Lajunen oli mukana avaamassa Suomen ylellisintä hotellia, mutta hanke ajautui vakaviin vaikeuksiin, ja hotelli myytiin kesällä 2025 pakon edessä ulkomaisille omistajille. Sekä sijoittajat että Lajunen menettivät tekemänsä sijoituksen.
– Burnout ja masennusdiagnoosi olivat lääkärin tapa sanoittaa se, minkä keho oli jo tiennyt. Itse ajattelen, että kyse oli posttraumaattisesta stressireaktiosta. Kun paine hellitti eikä The Hotel Marian osalta ollut enää mitään tehtävissä, kroppa petti alta, Lajunen kertoo Otavan tiedotteessa.
Lue myös Talouselämästä:
Lapsuutta varjosti lama
Lajunen nousi laman varjostamasta lapsuudesta yhdistetyn hiihdon maailman huipulle ja voitti kolme olympiakultaa vuonna 2002. Urheilu-uran jälkeen hän menestyi yrittäjänä ja kiinteistösijoittajana ennen romahdusta.
– Lapsena perheeni eli kädestä suuhun. Kun joukkuekaverit kävivät ostamassa huoltoasemalta sämpylät, minulla oli omat eväät matkassa.
Kokemuksistaan Lajunen kertoo tiedotteen mukaan vetäneensä laajemman opin identiteetin rakentamisesta.
– On vaarallista rakentaa identiteettiään yksittäisten voittojen tai tappioiden, onnistumisten tai epäonnistumisten varaan. Sisäinen rauha on löydettävä niistä riippumatta. Elämän suuressa kuvassa on aivan sama, monesko olin olympialaisissa tai kuinka paljon onnistuin tienaamaan.
Otava julkaisee Lajusen muistelmakirjan Kriittinen piste 24. syyskuuta painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana.