Iltalehti seurasi tässä jutussa Timanttiliigan finaalin jälkimmäisen kilpailupäivän tapahtumia.
Yhdysvaltojen Hana Moll otti uransa ensimmäisen Timanttiliigan finaalin voiton lauantaina Brysselissä, kun hän oli ykkönen henkilökohtaisella ennätyksellään 491 senttimetriä.
Moll on tällä hetkellä lajinsa kuumin nimi, sillä voitto oli kolmas perättäinen Timanttiliigassa.
Kakkoseksi Belgian pääkaupungissa sijoittui sveitsiläinen Euroopan mestari Angelica Moser (480) ja kolmanneksi Slovenian Tina Sutej (470).
Wilma Heltelälle kävi köpelösti, kun hän sairastui timanttisarjan kolmanneksi viimeisen kilpailun aikana Lausannessa. Suomalainen ei terveysmurheen vuoksi voinut osallistua viikko sitten torstaina järjestettyyn Zürichin timanttikisaan. Salolaiskasvatti ei näin ollen saanut riittävästi pisteitä, että olisi päässyt mukaan Brysseliin.
Heltelä oli manageri Tero Heiskan mukaan ”elämänsä kunnossa” ennen sairastumistaan.
Viileät välit
Tobi Amusanin (vas.) ja Masai Russellin välit eivät ole erityisen lämpimät. Arkistokuva Eugenen tämän kauden Timanttiliigasta. AOP
Naisten 100 metrin aitajuoksuun oli ladattu sähköä Timanttiliigan finaalissa lauantaina Brysselissä. Vierekkäisillä radoilla olivat lajin nykyinen ME-nainen Masai Russell (12,09 sekuntia) ja entinen ME-nainen Tobi Amusan (12,12). Yhdysvaltalaisen ja nigerialaisen välit eivät mediatietojen mukaan ole kovin lämpimät.
Russell voitti ajalla 12,20 sekuntia ja kuittasi palkintorahaa 60 000 USA:n dollaria. Russell ja Amusan eivät halanneet tai kätelleet kilpailun jälkeen, sillä nigerialainen poistui suorituspaikalta lähes välittömästi juoksunsa jälkeen.
Kakkoseksi Belgian pääkaupungissa kiiruhti Bahaman Devynne Charlton kotimaansa ennätyksellä 12,33. Kolmanneksi sijoittui Jamaikan Megan Simmonds (ent. Tapper) kauden parhaallaan 12,43.
Kärkitrio kaulaili lämpimästi.
Amusan jäi neljänneksi (12,54). Nigerian naiselle tuli palkintorahaa 4 000 dollaria. Bahamalla sujahti 20 000 ja Jamaikalle 9 000 taalaa.
Yksi USA:n dollari on noin 0,86 euroa.
Supertähti yhä kuutamolla
Jaroslava Mahutših’ on ukrainalainen korkeushyppääjä. EPA / AOP
Naisten korkeushypyn ME-nainen Jaroslava Mahutših’ ei ole oma itsensä. Ukrainalainen näyttää hyppäävän pituutta, vaikka pitäisi hypätä korkeutta.
Mahutših’ koki lauantaina kolmannen perättäisen tappionsa. Tuloksen 199 senttimetriä ylittänyt ukrainalainen oli toinen. Australian Eleanor Patterson oli ykkönen (201).
Mahutših’ teki vuonna 2024 ME:n 210 senttimetriä. Naisella ei tällä hetkellä on terveysmurhetta, vaan kyse on puhtaasti teknisistä haasteista.
Paljasta pintaa
Egide Ntakarutimana on burundilainen kestävyysjuoksija. AOP
Kestävyysjuoksija Egide Ntakarutimana järjesti melkoisen esityksen Timanttiliigan finaalissa lauantaina Brysselissä.
Burundin mies juoksi rinta paljaana, sillä hänen kilpailuasunsa yläosan vetoketju oli alhaalla. 5 000 metrin mittelössä toiseksi tullut Ntakarutimana teki uuden kotimaansa ennätyksen (12.46,73). Suorituksen jälkeen mies meni Brysselin Kuningas Baudouinin stadionilla rumpuja paukutelleen ryhmän sekaan ja ryhtyi tanssimaan sekä paukuttelemaan kannuja.
Miesten 5 000 metrin kilpailu oli erittäin laadukas.
Voittajaksi pinkonut Bahrainin Birhanu Balew (12.45,70) teki maanosan ennätyksen ja maailman tämän kauden kärkituloksen.
Yhteensä seitsemän eri miestä teki kauden tai uran parhaan juoksunsa ja viisi parasta pääsivät ajan 12.48,00 alle.
Nopeimmat ihmiset
Kenneth Bednarek on yhdysvaltalainen pikajuoksija. AOP
Miesten 200 metrin pikajuoksussa USA:n Kenneth Bednarek sivusi omissa nimissään ollut maailman tämän kauden kärkitulosta 19,62 sekuntia ja otti ylivoimaisen voiton. Toiseksi sijoittui Etelä-Afrikan Sinesipho Dambile (19,89).
Naisten 100 metrin nopein oli Jamaikan Tina Clayton (10,93 sekuntia). Juoksun jumalattareksi itseään kutsuva britti Amy Hunt oli toinen (11,06).
Kiinalainen välikohtaus
Yan Ziyi on kiinalainen keihäänheittäjä. AOP
Brysselin Timanttiliigan finaalin jälkimmäisen kilpailupäivän alussa sattui erikoinen välikohtaus.
Keihäänheiton kiinalainen ihmeteini Yan Ziyi, 18, kävi lauantaina kolmen heittokierroksen jälkeen kiivasta keskustelua toimitsijoiden kanssa. Tv-kuvien perusteella kiinalaisella ja belgialaistoimitsijoilla ei tainnut ollut yhteistä kieltä.
Pian tämän jälkeen tv-kuva leikkaantui Ziyin valmentajaan Lu Xiurongiin, jolla oli suojattinsa käyttämä väline käsissään. Valmentaja pyyhki takillaan keihään narukerää, kunnes Ziyi kirjaimellisesti repi 600-grammaisen välineen luotsinsa käsistä. Keppi lensi 64,95 metriä ja kiinalainen siirtyi kilpailun kärkeen.
Seuraavan kerran kiinalaista näytettiin tv-kuvassa, kun hän kommunikoi toimitsijoiden kanssa matkapuhelimensa käännössovelluksella. Toimitsijat ryhtyivät tämän jälkeen tarkastamaan kiinalaisen käyttämän keihään narukerää.
Ei ole tiedossa, mitä välinettä Ziyi käytti viidennellä heittokierroksella, mutta ilmeisesti kyseisessä keihäässä ei ollut vikaa. Väline nimittäin lensi 68,42 metriä. Se on uusi kilpailuennätys.
Tuloksella irtosi Timanttiliigan finaalin ylivoimainen voitto ja 30 000 USA:n dollaria. Yksi taala on noin 0,86 euroa.
Ziyi ja valmentaja Xiurong kävivät kilpailun aikana hyvin äänekästä ja paikoitellen kiihkeältä vaikuttanutta keskustelua. Suojattinsa pisimmän siivun jälkeen koutsi hyppeli ilmaan ja paukutti käsiään yhteen.
Ziyi on ollut mahtavassa vireessä tällä kaudella. Hän on voittanut suven 2026 kaikki viisi starttiaan. Tuloshaarukka on hurja: 71,74–67,11 metriä.
Kakkoseksi lauantaina Brysselissä kiskaisi legenda Jan Zeleznyn japanilaissuojatti Haruka Kitaguchi (65,44).
Loikkarit loikkivat
Andy Díaz Hernández on Kuubasta Italiaan loikannut kolmiloikkaaja. AOP
Miesten kolmiloikassa meni kaksoisvoittoa Kuubasta Eurooppaan loikanneille miehille.
Italiaa edustava Andy Díaz Hernández oli ykkönen uudella kilpailuennätyksellä 17,74 metriä. Kakkoseksi tuli Portugalia jo pitkään edustanut Pedro Pichardo (17,51).
Voittamaton nainen 2026
Marileidy Paulino on 400 metrin juoksija. EPA / AOP
Marileidy Paulino on yhä voittamaton nainen 400 metrin juoksussa.
Dominikaanisen tasavallan nainen otti lauantaina uransa neljännen Timanttiliigan finaalin voiton, kun kello pysähtyi aikaan 48,64 sekuntia. Tulos on uusi kilpailuennätys.
Paulino on viimeksi hävinnyt viime kaudella Tokion MM-kisojen hurjassa finaalissa.
Kakkoseksi lauantaina Belgian pääkaupungissa pinkoi Norjan Henriette Jäger (49,20).
Timanttiliigan finaalin avauspäivän pääpuheenaiheet ja listan 16 lajin voittajista löydät tästä jutusta.