Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat lauantailta 5. syyskuuta 2026. Kyseessä on sodan 1 655. päivä.
- Naton asiantuntijoiden mukaan Eurooppa ei kestäisi pitkää kulutussotaa Venäjää vastaan
- Trumpin erityslähettiläät Moskovassa
- Putin ja Zelenskyi määräsivät ilmaiskut tauolle
Naton puolustussuunnittelijat arvioivat, ettei Eurooppa pystyisi tällä hetkellä käymään pitkää kulutussotaa Venäjää vastaan. Syynä on muun muassa kansalaisten heikko sotilaallinen varautuminen ja epäily siitä, ettei yleisö tukisi pitkittynyttä konfliktia.
Asiasta keskusteltiin Münchenin turvallisuuskonferenssin järjestämässä kokouksessa, kertoo The Guardian. Kokouksen osallistujat katsoivat, että Naton tulisi varautua suhteellisen lyhyeen konfliktiin. Huolta lisäävät Yhdysvaltain suunnitelmat vähentää sitoutumistaan Euroopan puolustukseen.
Brittiläisten virkamiesten mukaan länsimaat eivät ole onnistuneet vakuuttamaan kansalaisiaan Venäjän muodostaman uhan laajuudesta. Hallitukset joutuvat nyt perustelemaan äänestäjille sosiaalimenojen leikkauksia puolustusmenojen rahoittamiseksi.
Euroopan pelätään myös häviävän Venäjälle niin sanotussa hybridisodassa. Venäjän vaikutusyritykset ja oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen kasvu voivat vaikeuttaa puolustusyhteistyötä. Italian ulkoministeri Antonio Tajani varoitti maan joutuvan päivittäin kyberhyökkäysten kohteeksi ja olevan altis Venäjän vaikuttamiselle ensi vuoden vaaleissa.
Euroopan viiden merkittävän sotilasmahdin E5-ryhmä pyrkii tiivistämään yhteistyötä muun muassa integroidussa ilma- ja ohjuspuolustuksessa, pitkän kantaman täsmäaseissa sekä avaruuspohjaisissa ennakkovaroitusjärjestelmissä.
Putin määräsi Kiovaan suunnatut ilmaiskut kolmen päivän tauolle
Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Kiovaan suunnatut ilmaiskut kolmen päivän tauolle, kertoo venäläinen uutistoimisto Interfax.


Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt maansa asevoimia keskeyttämään Kiovaan suunnatut ilmaiskut kolmeksi päiväksi. ZumaWire / MVPHOTOS
– Ylipäällikkö ja presidentti Vladimir Putin antoi käskyn olla iskemättä Kiovaan kolmen päivän ajan, alkaen tänään keskiyöstä, kertoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov Interfaxille.
Tauon taustalla on Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin erityislähettiläiden Steve Witkoffin ja Jared Kushnerin vierailut Moskovassa ja Kiovassa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli jo aiemmin ehdottanut tulitaukoa heidän vierailuidensa ajaksi.
Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan erityislähettiläät saapuivat Moskovaan lauantaina.
Venäjän valtiollisen uutistoimiston Tassin mukaan he lensivät Yhdysvaltain Miamista Moskovaan Helsingin kautta. Voit lukea lisää aiheesta tästä linkistä.
Ukraina odottaa Trumpin lähettiläitä – Venäjä iski Kiovan lentokentälle
Venäjä teki lauantaina iskuja Kiovan lentokentälle vain päivää ennen kuin Trumpin erityislähettiläiden on määrä saapua pääkaupunkiin.
Zelenskyi kertoi iskuista sosiaalisen median palvelu X:ssä.
– On selvää, että nämä Venäjän iskut lentokentille ovat reaktio keskusteluihin ja valmisteluihin, jotka koskevat mahdollisuutta, että Yhdysvallat lähettäisi lentokoneen Ukrainaan ja laskeutuisi Kiovan tai Boryspilin lentokentälle, Zelenskyi kirjoittaa X:ssä.
Witkoff ja Kushner ovat vierailleet Moskovassa aiemminkin. Kuva viime tammikuulta, kun erityislähettiläät tapasivat Venäjällä maan presidentin Vladimir Putinin. ZumaWire / MVPHOTOS
Ukraina ehdotti tulitaukoa – Venäjä vastasi rajuilla ilmaiskuilla
Venäjä teki lauantain vastaisena yönä laajoja ilmaiskuja Ukrainaan, kertoo Ukrainan ilmavoimat viestisovellus Telegramissa.
– Vihollinen hyökkäsi Iskander-M/KN-23-ballistisilla ohjuksilla Venäjän federaation Rostovin ja Voronežin alueilta, Ukrainan ilmavoimat kertoo.
Lisäksi Venäjä ampui ilmavoimien mukaan 167 Shahed-lennokkia sekä muita lennokkeja muun muassa Kurskin ja Millerovon alueilta. Ilmavoimat kertoo Ukrainan ampuneen lauantaiaamuna puoli yhdeksään mennessä alas yhteensä 128 lennokkia.
Osumia niin ohjuksista kuin drooneistakin raportoitiin 23 sijainnissa. Venäläislehti Kommersantin mukaan Venäjän puolustusministeriö on ilmoittanut iskeneensä ainakin Dnipropetrovskin alueella sijainneisiin tehdaskohteisiin sekä muihin sotilaskohteisiin Kiovassa, Mykolajivissa ja Odessassa.
Ukrainan asevoimat oli saanut käskyn noudattaa tulitaukoa syyskuun 5. päivästä syyskuun 8. päivän loppuun saakka, kertoo ukrainalaismedia Ukrainska Pravda.
Venäjä ilmoitti iskeneensä useille ukrainalaisalueille viime yönä. Kuva perjantain vastaisena yönä tehtyjen iskujen tuhoista Odessassa. ZumaWire / MVPHOTOS
Stubb ja Zelenskyi keskustelivat
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi keskustelivat perjantaina.
Keskusteluiden pääaiheita olivat rauhan mahdollisuudet sekä Yhdysvaltain neuvottelijoiden tuleva vierailu Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, presidentti Stubb kertoo viestipalvelu X:ssä.
– Suomen vankkumaton tuki Ukrainalle ja rauhanprosessille jatkuu, Stubb kirjoittaa.
Presidentti Zelenskyi kiittelee kollegaansa X:ssä.
– Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta saamme tämän Venäjän mielettömän sodan päättymään, ja että pääsemme jatkamaan normaalia elämää, Zelenskyi kirjoittaa.