Helsingin kantakaupungissa oli lauantai-iltapäivänä 5.9. kaksi mielenosoitusta.

Poliisi oli paikalla tapahtumapaikoilla ja oli myös varautunut ohjaamaan liikennettä.

Helsingin Sanomien mukaan toinen mielenosoitus oli antifasistinen, toinen Sinimustan liikkeen.

Viideltä Helsingin poliisilaitos kertoi, että mielenosoituksen ovat päättyneet. Mielenosoituskulkueet sujuivat poliisin näkökulmasta hyvin ja molemmat kulkueet etenivät ennalta sovittuja reittejä pitkin.

Poliisi otti tapahtumien aikana kiinni yhteensä neljä henkilöä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kolme heistä otettiin kiinni ennen mielenosoituskulkueiden alkamista ja yksi kansalaistorilta siellä järjestetyn mielenosoituksen aikana.

Dallapénpuistossa järjestetyn mielenosoituksen aikana tapahtui yksittäinen häiriötilanne. Kukaan ei poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan loukkaantunut tilanteessa.

Asiassa ei tässä vaiheessa ole syytä epäillä rikosta, eikä poliisi ole ottanut ketään kiinni tapahtuneeseen liittyen.

Lue lisää aiheesta: Mielenosoitukset lähtivät liikkeelle kantakaupungin alueella

Tapahtumat hetki hetkeltä

Kello 13.55 ensimmäinen mielenosoitus on lähtenyt liikkeelle kulkueena Rautatientorilta. Mielenosoituksen on tarkoitus kulkea reittiä Rautatientori-Kaisaniemi-Hämeentie-Dallepénpuisto. Alustavan arvion mukaan ensimmäisessä mielenosoituksessa on noin 600 osallistujaa.

Kello 14.05 toinen mielenosoitus on lähtenyt liikkeelle Hakaniemen torilta. Mielenosoituksen on tarkoitus kulkea reittiä Hakaniementori-Kallio-Helsinginkatu-Mannerheimintie-Kansalaistori. Poliisi arvioi, että mielenosoituskulkueessa on noin 200 osallistujaa.

Kello 14.34 molemmat mielenosoituskulkueet ovat edenneet aiemmin ilmoitettuja reittejä pitkin. Ensimmäinen mielenosoitus kulkee parhaillaan Hämeentiellä ja toinen on saapumassa Mannerheimintielle. Arvio toisen mielenosoituksen osallistujamäärästä on tarkentunut noin 300 osallistujaan.

Kello 15.02 molemmat mielenosoituskulkueet ovat saapuneet määränpäihinsä, ensimmäinen mielenosoitus Dallapénpuistoon ja toinen Kansalaistorille.

Kello 17.02 mielenosoitukset Dallapénpuistossa ja Kansalaistorilla ovat päättyneet.