Alpinen Pierre Gasly säväytti radalla, jolla hän on juhlinut uransa ainoaa voittoa. McLarenin Oscar Piastri hämmensi aika-ajoissa.

Pierre Gasly tuulettaa paalupaikkaansa Monzassa.

Avaa kuvien katselu

Pierre Gasly jysäytti paalupaikalle. Kuva: All Over Press

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Formula ykkösten Monzan viikonloppua on sävyttänyt valtava vetoapu. Tallit taktikoivat pitkiä suoria sisältävällä nopealla radalla niin, että tallikaverit tarjoilivat toisilleen vetoapua.

Moottorinvaihdon takia joukon takaa sunnuntain kisaan lähtevää Mercedeksen Kimi Antonellia käytettiin aika-ajoissa surutta George Russellin vetomiehenä.

Oli imuavusta apua tai ei, keskipakkaan kuuluvan Alpinen vauhti oli huimaa. Paalupaikalle sinkosi Alpinen Pierre Gasly, jolle paalu on uran ensimmäinen kuten myös Alpinellekin.

30-vuotiaalle ranskalaiselle Monza on erittäin sopiva rata, sillä hän juhli täällä kuusi vuotta sitten uransa toistaiseksi ainutta voittoaan. Silloin ykkössija irtosi AlphaTaurin autolla.

Gaslyn argentiinalainen tallikaveri Franco Colapinto oli kahdeksas.

Suosikkina aika-ajoihin lähtenyt Russell oli toinen ja McLarenin Oscar Piastri kolmas.

Lewis Hamilton ajoi Monzassa toista kertaa Ferrari-kuljettajana.

Avaa kuvien katselu

Lewis Hamilton pelastautui tuhannesosalla. Kuva: Getty ImagesOscar Piastri hämmensi

Piastri oli aika-ajoissa monessa mukana. Toista kertaa loukkaantunutta Isack Hadjaria Red Bullilla tuuraava Liam Lawson kärsi toisessa osiossa viimeisellä nopealla vedollaan Piastrista, joka ei ymmärtänyt hitaalla kierroksella ajavana väistää uusiseelantilaiskaveria.

Red Bull -kuski jäi kärkikymmenikön ulkopuolelle. Piastri saattaa saada vielä lähtöruuturangaistuksen kisaan.

Myös kolmososiossa Piastri oli huomion keskipisteenä, kun hänen piti antaa vetoapua Lando Norrisille. Piastri teki kuitenkin heti kierroksen alussa virheen ja ajoi pitkäksi, ja näin ollen takaa tullut Norris ei saanut nauttia tärkeästä imuavusta.

Ferrarit olivat toisessa osiossa helisemässä, ja vaikutti jopa siltä, että molemmat Maranellon ylpeydet jäävät ulos viimeisestä osiosta. Lopulta niin Charles Leclerc kuin Lewis Hamilton pyyhkäisivät jatkoon yhdeksäntenä ja kymmenentenä.

Hamilton oli vain yhden tuhannesosan nopeampi kuin ensimmäisenä karsiutunut Audin brasilialaiskuski Gabriel Bortoleto.

Leclerc oli lopulta neljäs ja Hamilton viides. Red Bullin Max Verstappen oli kuudes. Antonelli oli seitsemäs, mutta hän joutuu joka tapauksessa lähtemään moottorinvaihdon takia perältä.

Kaksi edellistä kilpailua voittanut hallitseva mestari Norris oli vasta yhdeksäs.

Cadillacin Valtteri Bottas oli 19:s ja jätti taakseen tallikaverinsa Sergio Perezin sekä Aston Martinin todella hitaat Fernando Alonson ja Lance Strollin.

George Russell paahtoi Monzan moottoriradalla.

Avaa kuvien katselu

Tallikaverin moottorivaihdon myötä paalupaikkaa suorastaan tyrkytettiin George Russellille. Toisin kuitenkin kävi. Kuva: Anadolu via Getty Images