Kansallisarkisto on rajoittanut pääsyä Venäjältä tuotuihin historiallisiin aineistoihin. Muun muassa 1900-luvun alun piirroksia Suomenlinnasta voi katsella vain valvotuissa olosuhteissa. Rajoituksen kerrotaan olevan voimassa syksystä 2022 vuoden 9999 loppuun. Se perustuu Venäjän kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
Avaa kuvien katselu
Kuvakaappaus Kansallisarkiston sivuilta on otettu 28.8.2026. Kuva: Kansallisarkisto, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle
Yle MOT on haastatellut kymmenen tutkijaa Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Moni ei halua kommentoida asiaa julkisesti, koska pelkää työnsä vaikeutuvan entisestään. Haastatteluista nousee vakava huoli suomalaisen historiantutkimuksen tulevaisuudesta. Venäjä-aineistojen rajoitukset ovat osa laajempaa muutosta.
Turun yliopiston Venäjän historian dosentti Pia Koivunen kertoo, että Kansallisarkiston nykyinen toimintakulttuuri hankaloittaa tutkijoiden työtä pahasti.
Kansallisarkisto on suomalaisen historiantutkimuksen kivijalka, sillä se säilyttää ja tarjoaa käyttöön ne alkuperäiset lähteet, joiden varaan tutkimus ja opetus Suomessa rakentuu. Viraston lakisääteisiin päätehtäviin kuuluu asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilymisen turvaaminen ja sen käytön edistäminen tutkimuksessa.
Miljoona sivua Suomelle merkittäviä asiakirjoja
Venäjän arkistoissa on valtavasti Suomea koskevaa aineistoa. Kopioita siitä alettiin tuoda Suomeen järjestelmällisesti, kun Kansallisarkisto käynnisti yhteistyön venäläisten arkistojen kanssa vuonna 2005. Tavoitteena oli saada merkittäviä asiakirjoja suomalaisten tutkijoiden käyttöön.
15 vuodessa Suomeen saapui miljoona sivua asiakirjoja vuosilta 1500–1990.
– Pelkästään Suomenlinnasta saimme kymmenisentuhatta sivua uutta tutkimusaineistoa. Aiemmin Suomenlinnan vaiheista Venäjän vallan aikana oli Suomen arkistoissa vain vähän tietoa, Kansallisarkiston entinen pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoo.
Päätös aineistojen kopioinnista yhteistyöhankkeena syntyi aikoinaan juuri Nuortevan pöydällä. Hänen mukaansa yhteistyö Venäjän kanssa toimi hyvin kevääseen 2022 saakka, jolloin se jäädytettiin.
– Kun toimin Kansallisarkiston pääjohtajana kesään 2022 saakka, Venäjältä ei tullut painostusta, Nuorteva sanoo.
Avaa kuvien katselu
Jussi Nuortevan mukaan suomalaisten yhteinen historiakuva perustuu tutkimukseen, jota suojaa perustuslaki. Kuva: Marja Väänänen / Yle
Hän ihmettelee, mihin lakeihin rajoitukset voivat perustua.
– Kansallisarkisto ei voi yksin tehdä ratkaisuja, jotka loukkaisivat tiedon- ja tutkimuksen vapautta.
Lähtökohtana on aina ollut, että arkistojen tulee olla mahdollisimman avoimesti kaikkien käytettävissä, se on demokratian perusta, Nuorteva toteaa.
Nuorteva toimi Kansallisarkiston pääjohtajana lähes 20 vuoden ajan.
Frolov: miksi Kansallisarkisto tekee nyt sen, mitä Venäjä aikanaan vaati?
Suomeen ostettavista aineistoista ja neuvotteluista venäläisten arkistojen kanssa vastasi historian professori Dmitri Frolov.
– Materiaalien kartoitukseen ja kopiointiin käytettiin yli miljoonaa euroa julkista rahaa, hän kertoo.
Frolov työskenteli Kansallisarkistossa kehityspäällikkönä, kunnes vuoden 2022 lopussa tuli irtisanotuksi muutosneuvotteluissa.
Avaa kuvien katselu
Dmitri Frolov työskentelee nykyään apurahatutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle
Professori teki vuosia töitä, jotta aineistot saataisiin vapaasti verkkoon. Hänen mukaansa Venäjän arkistolaitos vastusti sitä, mutta pykälä saatiin lopulta viimeisimpiin sopimuksiin.
– Venäjällä asiakirjojen salaisuusluokitus ja henkilötietorajoitukset on poistettu. Silti Kansallisarkisto rajoittaa niiden käyttöä. Miksi se tekee nyt sen, mitä Venäjä aikanaan vaati?
Frolov epäilee, että Kansallisarkistossa on turvauduttu itsesensuuriin.
Avaa kuvien katselu
Pääjohtaja Päivi Happonen Kansallisarkiston tutkijasalissa elokuussa 2025. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Venäjä-hankkeessa oli mukana Kansallisarkiston tutkimusjohtaja Päivi Happonen. Hänen allekirjoituksensa löytyy sopimusasiakirjoista. Nykyisin Happonen on Kansallisarkiston pääjohtaja.
– Itsesensuurista olisi kyse, jos Kansallisarkisto oma-aloitteisesti rajoittaisi hankitun aineiston käyttöä esimerkiksi Venäjän reaktioiden pelossa. Tästä ei ole kyse, hän sanoo.
Pääjohtajan mukaan yhteyksiä Venäjään ei ole ollut helmikuun 2022 jälkeen, ja rajoitukset perustuvat aiempiin sopimuksiin.
– Sopimusten mukaan aineistoja voi käyttää joko Kansallisarkiston tutkijasaleissa tai tietoturvallisen etäyhteyden kautta. Koska tällaista käyttöympäristöä ei vielä ole, käyttö on rajattu tutkijasaleihin.
Kansallisarkisto rakentaa parhaillaan tietoturvallista käyttöympäristöä, jonka on määrä mahdollistaa aineistojen etäkäyttö lähitulevaisuudessa, hän lisää.
Yle MOT sai tietopyynnöllä sopimusasiakirjoja Kansallisarkistosta. Niistä ilmenee, että venäläisaineistojen pitäisi olla vapaasti saatavilla myös etäyhteydellä.
– Sopimuksen mahdollistama avoin verkkokäyttö oli meille neuvotteluissa iso voitto, entinen pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoo.
Happonen: varovaisuusperiaatetta on saatettu soveltaa liikaa
Haastateltavien mukaan ongelmat eivät koske vain Venäjä-aineistoa. Tutkijatohtori Liisa Vuonokari-Bomström Turun yliopistosta kertoo omasta kokemuksestaan. Hän ei saanut Kansallisarkistosta tilaamaansa digitaalista virkakirjeenvaihtoa vuosilta 1930–1960, koska aineiston katsottiin nimien vuoksi muodostavan henkilörekisterin.
Tutkijan mukaan henkilötietosuojaan vetoaminen vaikuttaa kestämättömältä ja osa rajoituksista näyttää perustuvan ”varmuuden vuoksi” -ajatteluun.
Entinen pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoo keskustelleensa tutkijoiden kanssa. Hänen mukaansa joukossa on selvästi rajoituspäätöksiä aineistoista, jotka ovat olleet aiemmin vapaasti käytössä.
– Neuvoin pyytämään Kansallisarkistolta valituskelpoisen päätöksen, koska jos on epäselvää, onko aineisto avointa vai ei, sitä ei ratkaise Kansallisarkisto, vaan asia voidaan viedä hallinto-oikeuteen.
Pääjohtaja Päivi Happonen myöntää, että välillä varovaisuusperiaatetta on saatettu soveltaa liikaa.
– Tässä mahdollisesti esiin tulevia asioita selvitetään ja arvioidaan, miten jatkossa olisi järkevintä toimia.
Verkosta katosi tietokanta
Yksi esimerkki poistuneista aineistoista on tietokanta tuhansista neuvostoliittolaisista siviilivangeista, joita suomalaiset pitivät siirtoleireillä Itä-Karjalassa vuosina 1941–1944, Nuorteva kertoo. Hänen mukaansa vuosikymmeniä sitten laadittu tietokanta oli tärkeä tutkijoille ja sukututkijoille.
Vielä alkuvuodesta 2023 se oli verkossa, mutta sittemmin katosi.
– Suomen viranomaisten aineistoihin perustuvan tietokannan poistaminen oli täysin käsittämätöntä. Kansallisarkisto vastasi minulle vain, että aineistot ovat tallessa, Nuorteva kertoo.
Käytännössä aineistojen käyttö edellyttäisi tietokannan rakentamista uudestaan, muuten niiden pohjalta ei voi tehdä johtopäätöksiä, Nuorteva selventää.
Venäjä on viime vuosina syyttänyt Suomea kansanmurhasta Itä-Karjalassa. Presidentti Vladimir Putinin johdolla julkaistiin ensin laaja historiakirjasarja, jossa syytteet esitettiin. Kesällä 2024 Karjalan tasavallan oikeus totesi Suomen syyllistyneen kansanmurhaan.
Pääjohtaja Päivi Happosen mukaan myös tässä tapauksessa taustalla oli tietoturvariski, ja tietokanta jouduttiin ajamaan alas, koska se ei ollut tietoturvallinen.
Jussi Nuorteva kertoo, mistä Itä-Karjalan tietokannassa on kyse. Kansallisarkiston digitointi tulee tutkijoille kalliiksi
Kansallisarkistossa tapahtuu parhaillaan muitakin mullistuksia.
Meneillään oleva Helsingin päärakennuksen peruskorjaus rajoittaa aineistojen saatavuutta parin vuoden ajan. Useat tutkijat ovat törmänneet tilanteisiin, joissa heidän tarvitsemaansa materiaalia ei ole voitu toimittaa remontin takia.
Avaa kuvien katselu
Kansallisarkiston päärakennus Helsingin Rauhankadulla on remontissa vuoden 2028 loppuun. Asiakkaita neuvotaan tilaamaan aineistot kuukautta ennen käyntiä. Kuva: Silja Viitala / Yle
Virasto myös siirtyy yhä enemmän digiaikaan. Uuden strategian mukaan palvelu muuttuu digitaaliseksi vuoteen 2030 mennessä.
– Jo nyt 98 prosenttia palveluiden käytöstä on digitaalista, analogisia aineistoja käytetään vähän ja niiden käyttöön etsitään uudenlaisia ratkaisuja, pääjohtaja Happonen perustelee.
Venäjältä tuoduista asiakirjoista suurin osa on digitaalisia kopioita, mutta muusta aineistosta on digitoitu noin 10 prosenttia.
Useat MOT:n haastattelemat tutkijat kutsuvat Kansallisarkiston linjaa ”digitointimaniaksi, digi-illuusioksi ja paperinhalveksunnaksi”.
– Julkisuuteen myydään mielikuvaa ”eteenpäin menemisestä”, vaikka käyttäjien todellinen kokemus on se, etteivät he pysty tekemään työtään, tutkijatohtori Liisa Vuonokari-Bomström toteaa.
Käytännössä Kansallisarkisto digitoi tutkijalle maksutta yhden arkistoyksikön kahdessa viikossa. Nopeampi palvelu maksaa lähes 60 euroa yksikköä kohden. Arkistoyksikkö tarkoittaa yhtä sidosta tai yhtä arkistokansiota. Suomen historian emeritaprofessori Kirsi Vainio-Korhonen kertoo, että vuositasolla kustannuksia kertyisi keskimäärin useita tuhansia euroja.
Hänen mukaansa Kansallisarkiston järjestelmä hidastaa tutkimusta olennaisesti.
– Etsin äskettäin oikeustapausta Turun kaupunginarkistossa ja kävin läpi kymmenen arkistoyksikköä tunnissa. Kansallisarkistossa sama työ olisi digitaalisen toimittamisen kautta vienyt viisi kuukautta.
Tänä vuonna voimaan tullut arkistolainsäädäntö puolestaan antoi Kansallisarkistolle vapaammat kädet karsia toimipaikkojaan: Jyväskylässä ovet sulkeutuvat vuoden lopussa ja Hämeenlinnassa ensi kesään mennessä. Lakkauttaminen uhkaa myös Oulun ja Joensuun yksikköjä. Turussa Kansallisarkisto palvelee asiakkaita kerran kuukaudessa, ja tutkijoille on lisäksi viisi itsepalvelupäivää.
Pääjohtaja Päivi Happonen perustelee muutoksia asiakaskäyntien vähenemisellä ja määrärahaleikkauksilla. Hän sanoo, että vaikka tutkijat on tärkeä asiakasryhmä, he ”muodostavat kokonaisuutta tarkastellen vain pienen joukon”.
Jussi Nuorteva: pääjohtajan päätösvalta on suuri
Historiantutkijat kertovat, että ovat yrittäneet vaikuttaa Kansallisarkiston toimintaan parin vuoden ajan.
– Olemme käyneet keskusteluja Kansallisarkiston kanssa, esittäneet argumentteja. Suomen historiallinen seura on ollut yhteydessä ministeriöön. Ei ole ollut mitään vaikutusta, Kirsi Vainio-Korhonen toteaa.
Tänä syksynä eläkkeelle siirtyvän Vainio-Korhosen mukaan muutokset alkoivat nykyisen pääjohtajan Päivi Happosen kaudella, ja nyt Kansallisarkisto tekee päätöksiä kuulematta sidosryhmiä.
Päivi Happosen mukaan keskustelua tutkijoiden kanssa voidaan käydä vasta, kun toimipaikkojen lakkauttamisesta noussut suurin tunnemyrsky on laantunut.
Teoriassa opetus- ja kulttuuriministeriö valvoo Kansallisarkiston toiminnan laillisuutta. Käytännössä sitä ei Jussi Nuortevan mukaan ole valvottu, eikä oikeusviranomaisten kantaa arkiston linjauksista ole pyydetty.
– Aineistojen käyttöä koskevissa ratkaisuissa Kansallisarkiston pääjohtajan päätösvalta on suuri, siksi sitä olisi tärkeää valvoa.
Suomen hallitus pidentää salausaikoja
Avaa kuvien katselu
Tammikuussa 2020 Aleksi Mainio selvitti Kansallisarkiston tutkijasalissa Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten vaiheita. Hänen mukaansa Venäjä-aineistot ovat Suomen historian tutkimukselle ohittamattomia, ja niiden hankinta on ollut merkittävä kulttuuriteko. Kuva: Jouni immonen / Yle
Samaan aikaan kun pääsy Kansallisarkiston Venäjä-aineistoon takkuaa, hallitus valmistelee lakimuutosta, joka pidentäisi ulkoministeriön ja presidentin kanslian asiakirjojen salausaikaa 25 vuodesta 40 vuoteen. Toimia perustellaan Suomen turvallisuudella.
Poliittisen historian tutkija Aleksi Mainio pitää suunnitelmaa hälyttävänä.
– Siinä haisee kilometrien päähän, että poliittinen ja virkamieseliitti pelkäävät käsitellä 2000-luvun alun historiaa, Venäjä-suhteita ja niihin liittyneitä tapahtumia, Mainio sanoo.
Suomen historiallinen seura ja Journalistiliitto ovat jättäneet lakiehdotuksesta kriittiset lausunnot.