Suomessa on edelleen eniten työttömiä koko EU-alueella, ilmenee Eurostatin tuoreimmasta tilastosta. 

Tuoreimman Eurostatin tiedon eli heinäkuun tilaston mukaan Suomen työttömyysaste on 10,5 prosenttia. Korkeimmillaan Suomen työttömyysaste kävi tämän vuoden toukokuussa, 10,8. Tilastokeskuksen mukaan luku oli vieläkin korkeampi: 12,7 – korkein koko Tilastokeskuksen vuoteen 2010 asti ulottuvassa tilastossa.

Eurostatin ja Tilastokeskuksen työttömyysluvut poikkeavat toisistaan, koska tilastot perustuvat hieman erilaisiin laskentatapoihin ja tilastollisiin käsittelyihin.

Tältä työttömyysaste näyttää Eurostatin heinäkuun tilastossa.MTV. GRAFIIKKA: SAMI RÄMÄ.

Toisena Eurostatin työttömyystilastoissa on Espanja (10,0) ja kolmantena Ruotsi (8,6). Vähiten työttömyyttä oli Tshekissä (3,3).

Työttömyysaste kuvaa työttömien osuutta samanikäisestä työvoimasta. Eurostatin julkaisemat luvut ovat kausitasoitettuja, eli niistä on poistettu kausivaihtelun vaikutus.

1:45Työttömyyden kasvu jatkuu yhä