20250917 HELSINKI. TENNISPALATSI. Täydelliset vieraat ensi-ilta. Anna Puu. KUVA: ATTE KAJOVA
ATTE KAJOVA
Laulaja on kokeillut mitä erilaisempia tyylejä.
Laulaja , 44, hämmästyttää värikkäillä tyyleillään.
Video: Anna Puu ja Jukka-rakas romanttisissa tunnelmissa
Pitkään julkisuudessa ollut tuli alun perin tutuksi Idols-kilpailusta vuonna 2008.
Hän pääsi finaaliin asti, ja sijoittui kisassa lopulta toiseksi. Voiton vei tuona vuonna . sijoittui kolmanneksi.
Aikamatka vuoteen 2008, kun Koop, Anna ja Pete olivan neljännen Idols-kauden kärkikolmikko.
Ari Lahti
Vaaleasta punapääksi
Vuosien saatossa Anna on kokeillut mitä värikkäämpiä asuja kuin hiustyylejäkin. Idols-vuonna hänellä oli vaaleat ja lyhyemmat hiukset, mutta jo seuraavan vuoden kesänä hänellä oli paljon pidempi kampaus.
Annalta ilmestyivät levyt Anna Puu (2009) ja Sahara (2010). Niiltä muistetaan muun muassa hitit C’est la vie, Linnuton puu ja Kaunis päivä, sekä Riko minut, Onnen viipaleet ja Sinä olet minä.
Rennoissa tunnelmissa kesäjuhlissa vuonna 2009.
Pasi Murto
Vuonna 2012 Anna teki tyylissään täyskäännöksen ja kokeili oransseja hiuksia.
Sekä Antaudun (2012) että Rakkaudella, Anna Puu (2015) -levyjen kannessa hän poseeraa punertavissa hiuksissa.
Anna esitti ensimmäistä kertaa Kolme pientä sanaa -singlensä Elämä lapselle -konsertissa vuonna 2012.
Timo Korhonen
Uusi aikakausi
Anna on julkaissut viisi omaa studioalbumia, joista uusimmasta on vierahtänyt jo tasan kahdeksan vuotta. Nälkäinen sydän -albumin ilmestyttyä Anna palasi vanhaan tuttuun vaaleaan kampaukseen.
Vuonna 2024 Anna oli mukana Rodeo-yhtyeessä yhdessä ja kanssa. Projekti poiki uutta musiikkia vuosien jälkeen.
Bändiltä tuli levy vuonna 2025 ja kiertueen jälkeen se lopetti saman vuoden syksyllä.
Anna Puu
kotimaa
11.5. 20:00
Anna Puu julkaisi hellyyttävän raskauskuvan
Anna julkaisi otoksen raskausajaltaan Instagram-tililleen.
Vuonna 2018 Anna poseerasi Linnan juhlissa yhdessä kaikkien aikojen legendaarisimmista puvuista.
Pasi Murto
Anna oli vuosia mukana The Voice Of Finland -ohjelman tähtivalmentajana. Viimeksi hän oli pestissä vuonna 2023. Kuva vuodelta 2020.
Timo Korhonen
Metallinhohtoa ja tanssia. Tästä olivat Annan Nälkäinen sydän -albumiin liittyvät keikat tehty. Kuva vuodelta 2019.
Marko Tuominiemi
Vuonna 2023 Anna oli mukana Vain elämää -ohjelmassa jo toista kertaa. Ensimmäinen oli vuonna 2016.
TIMO KORHONEN
Katso ja vertaa!
Anna muistelee vuosien takaista viimeisintä levyään tuoreessa Instagram-julkaisussaan.
– ..kahdeksan vuotta myöhemmin ja edelleen nälkäinen sydän, hän kirjoittaa kuvan ohessa.
Otoksessa Anna tekee erään fanipaidan printtiä muistuttavan poseerauksen, pitäen käsiään niskansa takana.
Kuvakarusellin toisessa kuvassa näkyy paita, jonka kuvasta Anna on ottanut mallia kuvaansa.
Nähtäväksi jää, milloin Annalta ilmestyykään seuraava albumi. Eräs hänen seuraajansa onkin tiedustellut asiasta kuvan kommenteissa ja kehottanut artistia tekemään uuden levyn.
– Mie yritännnnn! Anna kommentoi.
Kuin kuumat kissat
kotimaa
9.7. 18:00
Maria Veitola ja Anna Puu villiintyivät Lontoossa
Maria Veitola ja Anna Puu viettivät yhteistä äitien laatuaikaa Lontoossa. Hauska lomapäivitys paljasti myös, miten läheinen ystävyys aikanaan sai alkunsa.