Ikea-sohvan pakkauksesta löytyi vyöihrakuoriainen. Ikea vakuuttaa, ettei sillä ole laajempaa hyönteisongelmaa.
Vantaan Ikeasta sohvan ostanut Meeri löysi odottamattoman yllätyksen, kun sohvan pakkauksesta paljastui kuollut vyöihrakuoriainen.
Haastateltavan nimi on muutettu tähän juttuun. Hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin MTV Uutisten tiedossa.
Meeri kertoo tilanneensa sohvan 31. heinäkuuta ja noutaneensa sen Ikeasta jo samana iltana. Sohva pysyi pakkauksessaan seuraavaan päivään asti, jolloin sitä alettiin koota uudessa asunnossa.
Kuoriainen löytyi yhden sohvamoduulin pahvipakkauksesta kuolleena.
– Luulin aluksi, että se oli joku roska. Sitten katsoin vähän lähemmäs ja ajattelin, että ei tuo kyllä ihan roska ole, Meeri kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Älä tee tätä mokaa, jos epäilet kodissasi lymyilevän luteita: ”Hankala lähteä tekemään töitä”Asiakaspalvelijakin yllättyi
Meeri kertoo ottaneensa heti yhteyttä Ikean asiakaspalveluun.
– Asiakaspalvelija pahoitteli kovasti asiaa ja oli itsekin aika yllättynyt, että sellainen oli löytynyt sieltä, Meeri kertoo.
Tapauksesta kirjattiin reklamaatio vielä samana päivänä, ja Ikea lupasi välittää Meerin kuvat kuoriaisesta MTV Uutiset on nähnyt Meerin ja Ikean asiakaspalvelun välistä sähköpostiviesittelyä tapauksesta.