Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on irtisanomassa yli 300 työntekijää. Kansanedustajat ovat eri linjoilla päätöksen taustalla olevista syistä ja ratkaisuista.

Avaa kuvien katselu
Oulun vaalipiirin kansanedustjat Juha Hänninen (kok.), Olga Oinas-Panuma (kesk.), Pia Hiltunen (sd.) ja Hanna Sarkkinen (vas.). Kuva: Petteri Bülow / Yle, Paulus Markkula / Yle, Kuvakollaasi: Kimmo Hiltula / Yle
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde irtisanoo yli 300 työntekijää muutosneuvottelujen päätyttyä.
- Oppositiopuolueiden kansanedustajat syyttävät hallitusta riittämättömästä rahoituksesta ja liian kireästä alijäämän kattamisajasta.
- Kokoomuksen Juha Hänninen sanoo hallituksen kasvattaneen sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusta neljä miljardia euroa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen muutosneuvottelut päättyivät ilmoitukseen yli 300 henkilön irtisanomisesta.
Oulun vaalipiirin kansanedustajat pitävät tulosta valitettavana, mutta näkemykset syistä ja ratkaisuista eroavat.
Oppositiossa olevan vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen kuvailee tulosta masentavaksi.
– Se konkretisoi Pohteen ja monen muun hyvinvointialueen ahdinkoa. Pohteella ei ole kovin monia vaihtoehtoja, kun valtion rahoituksen ruuvi on niin kireä, oululainen Sarkkinen sanoo.
Sarkkinen arvostelee hallitusta siitä, että se ei ajoissa ja riittävästi pidentänyt alijäämien kattamisvelvoiteaikaa.
– Pohteen olisi ehdottomasti pitänyt saada kaksi vuotta lisää aikaa kattamisvelvoitteen toteuttamiseen. Hallitus on tehnyt suuren virheen, jota hyvinvointialueen työntekijät ja asukkaat maksavat.
Kokoomuksen Hänninen: Hallinto ja rakenteet tarkasteluun
Hallituspuolue kokoomuksen oululainen kansanedustaja Juha Hänninen pitää irtisanomisia valitettavina.
– Uskon, että Pohteella olisi hallinnossa ja johtamisessa paikkoja, joissa toimintaa voidaan tehostaa ja rakenteita keventää, Hänninen sanoo.
Hänninen korostaa, että hallitus on kasvattanut soten rahoitusta noin neljä miljardia euroa edelliskauteen verrattuna.
– Hoivan saatavuus ja hyvinvointialueiden talouden tasapainottaminen on ollut keskeinen arvovalinta, vaikka muualta valtiontaloudesta on säästetty merkittävästi.
Hänninen ehdottaa säästöjen hakemista hallinnosta, tilaratkaisuista ja IT-järjestelmistä potilastyön sijaan.
SDP:n Hiltunen: Hallituksen leikkauslinja näkyy konkreettisesti
Oppositiossa olevan SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää tilannetta erittäin surullisena.
– En voi edes kuvitella, miltä työntekijöistä tuntuu. Ihmiset, jotka ovat tehneet valtavan arvokasta työtä, joutuvat kantamaan hallituksen sote-politiikan seurauksia, oululainen Hiltunen sanoo.
Hän muistuttaa, että eduskunnassa käsiteltiin juuri eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta, jossa todettiin hyvinvointialueiden resurssien olevan riittämättömät.
– Samaan aikaan, kun eduskunnassa keskustellaan lakisääteisten palvelujen vaarantumisesta, Pohteella joudutaan irtisanomaan satoja työntekijöitä. Nämä asiat liittyvät suoraan toisiinsa, Hiltunen painottaa.
Hän arvostelee erityisesti sitä, että henkilöstön vähentämiset kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyöhön.
– Kokoomuksen ratkaisu tuntuu kerta toisensa jälkeen olevan vain leikkaaminen. On perusteltua kysyä, kuinka kauan hyvinvointiyhteiskunta kestää kokoomuksen kohtuutonta leikkauslinjaa.
Keskustan Oinas-Panuma: Syy tulee hallituksen päästä
Oppositiopuolue keskustan pudasjärveläinen kansanedustaja Olga Oinas-Panuma on äärimmäisen surullinen tilanteesta.
– En suinkaan syytä tästä Pohdetta, koska tiedän varsin hyvin, että syy tulee hallituksen päästä. Valtion rahoituksen nousu ei kata edes palkkojen nousua, Oinas-Panuma sanoo.
Hän vaatii valtiota tulemaan vastaan ja antamaan lisäaikaa alijäämän kattamiseen.
– Alijäämät joudutaan kattamaan liian nopealla aikataululla, jolloin ei pystytä tekemään järkevää ja ennakoitavaa päätöksentekoa.
Yle tavoitteli juttua varten hallituspuolueista myös Oulun vaalipiirin perussuomalaisia kansanedustajia, mutta ei saanut vastauksia.
Kuuntele Kaupunkipodi Oulusta siitä, miten nykyiseen tilanteeseen on Pohteella päädytty:
