- Lauantaina Z-junassa mies antoi rasistisen tarran maahanmuuttajataustaiselle lapselle. Toinen matkustaja otti tarran pois.
- Familian Nora Dadi sanoo, että lapsiin kohdistuva rasismi on lisääntynyt. Tilanteita tulee järjestön tietoon nyt lähes kuukausittain.
- Toistuvat kokemukset voivat vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja turvallisuuden tunteeseen. Dadi kehottaa puuttumaan aina.
Juliana Musto, 26, matkusti Z-junalla Lahdesta Helsinkiin pienen lapsensa kanssa lauantaina aamupäivällä.
Hän istui poikansa kanssa lastenvaunuille varatulla paikalla.
Musto kertoo Ylelle, että maahanmuuttajataustainen äiti istui arviolta neljävuotiaan lapsensa kanssa Muston lähellä.
Mäntsälän kohdalla junaan nousi mies, joka istui heitä vastapäätä. Mies antoi Sinimustan liikkeen Sukupuutto vai paluumuutto -tarran neljävuotiaalle tytölle.
Sinimusta liike ja antifasistit osoittivat mieltään Helsingissä lauantaina.
Muston mukaan hän nousi, otti tarran tytöltä, repi tarran ja sanoi miehelle, että tarran antaminen lapselle ei ole sopivaa. Muston mukaan mies ei nähnyt tilanteessa mitään väärää.
– Sanoin ensin kerran ja sitten huusin uudestaan, että lapselle ei voi antaa tällaisia tarroja. Hän sanoi, ettei maahanmuuttajilla ole aivoja.
Tarran antaja meni Muston mukaan valittamaan muille kavereilleen, että tarra oli revitty.
Muston mukaan samaan porukkaan kuuluvat ottivat videota tilanteesta.
Yle ei ole pystynyt varmistamaan tapahtumien yksityiskohtia Juliana Muston lisäksi muusta lähteestä.
Järjestö pitää tilannetta vakavana
Lapsiin kohdistuva rasismi on nousussa.
Näin kertoo perhe- ja yhdenvertaisuustyön suunnittelija Nora Dadi Familiasta. Se on valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö ja edunvalvoja.
Familian työssä ja perheiden yhteydenotoissa lapsiin kohdistuvat rasistiset tilanteet ovat tulleet näkyviksi aikaisempaa useammin.
– Aiemmin tällaisia tilanteita oli muutamia kertoja vuodessa, mutta nykyään niitä tulee tietooni lähes kuukausittain.
Pieni lapsi voi aluksi nähdä värikkään tarran vain tavallisena tarrana, eikä vielä ymmärrä sen sisältämää rasistista viestiä.
– On myös ollut esimerkiksi tilanne, jossa 6-vuotias on tuonut vanhemmilleen lapun, johon on kirjoitettu, että mene takaisin sinun kotimaahan.
Vaikka lapsi ei ymmärtäisi sanojen merkitystä, hän voi aistia aikuisten reaktioista, että tilanteessa tapahtui jotakin vakavaa, väärää tai pelottavaa. Tämä voi vaikuttaa hänen turvallisuuden tunteeseensa.
Dadin mukaan yhden tilanteen perusteella ei voida arvioida, aiheutuuko juuri tälle lapselle pysyvää psyykkistä vahinkoa, mutta sen mahdollisuutta ei voida myöskään sulkea pois.
– Jos lapsi kohtaa vastaavia rasistisia tilanteita toistuvasti kasvaessaan, pitkäaikaisten vaikutusten riski kasvaa. Toistuvat kokemukset voivat vaikuttaa lapsen turvallisuuden tunteeseen, identiteettiin, itsetuntoon ja kokemukseen siitä, hyväksytäänkö hänet ja kuuluuko hän Suomeen.
Dadi muistuttaa, että lapsen kohtaamaan rasismiin ja vihapuheeseen pitää aina puuttua.
– Rasistisesta häirinnästä kannattaa ilmoittaa matalalla kynnyksellä poliisille sekä julkisessa liikenteessä myös liikennöitsijälle tai henkilökunnalle.
Tilanteessa rasismin kohteeksi joutunut vanhempi voi järkyttyä niin voimakkaasti, ettei pysty heti reagoimaan tai selittämään tapahtunutta lapselle.
– Kun tilanne on rauhoittunut, asiasta olisi kuitenkin tärkeää keskustella lapsen kanssa hänen ikätasonsa mukaisesti. Nelivuotiaalle ei tarvitse selittää poliittista taustaa yksityiskohtaisesti. Hänelle voi sanoa esimerkiksi, että mies teki väärin, lapsi itse ei tehnyt mitään väärää ja että hän on arvokas ja turvassa.
Samalla lapselle voi kertoa yksinkertaisesti, että jos joku toimii vastaavalla tavalla uudelleen, siitä kerrotaan heti turvalliselle aikuiselle, kuten vanhemmalle, junan henkilökunnalle tai vartijalle.
– Näin lapselle palautetaan turvallisuuden ja hallinnan tunnetta: hänen ei tarvitse selviytyä tilanteesta yksin, vaan aikuisilla on vastuu suojella häntä.
Dadin mielestä tarran lapselta pois ottanut äiti toimi esimerkillisesti.
– Hänen puuttumisensa osoitti perheelle, etteivät he jääneet tilanteessa yksin ja ettei tällaista kohtelua hyväksytä.
Nuori nainen itki
Maahanmuuttajataustaisen lapsen äiti kysyi Juliana Mustolta, mistä tilanteessa oli kyse. Hän kertoi luulleensa, että kyse oli jogurttipurkin kannesta.
Hänelle tuli paha mieli ja hän kiitti Mustoa tilanteeseen puuttumisesta.
Musto kertoo, että tilanne ärsyttää häntä ja hän uskoo, että vastaavaa on tapahtunut muuallakin.
– Hermostuin saman tien, kun näin tarran lapsen kädessä. Mietin, ovatko meidän lapset oikeasti turvassa täällä, kun junassa jaetaan rasistisia tarroja. Olen itse syntynyt Suomessa ja vanhempani ovat alkuperäisiä kurdeja, niin tämä herättää huolta.
Junassa oli maahanmuuttajataustainen nuori nainen, joka alkoi itkeä.
– Tilanne vaikutti häneen selkeästi.
Musto muistuttaa, että lapsilla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.
– On tärkeää herättää ihmiset huomaamaan, että rasismi kohdistuu myös lapsiin. Lapsilla on täysi oikeus elää turvallisesti täällä, eikä ole hyväksyttävää osoittaa mieltä vastaantuleville.