Vierailun syy ei ole toistaiseksi tiedossa.


Donald Trump Jr kuvattiin kesäkuussa Monacon F1-osakilpailussa. AOP
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin poika, liikemies Donald Trump Jr on vierailulla Tallinnassa.
Hänen vierailunsa tarkoituksesta tai ohjelmasta ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.
Virolaismedia Delfin mukaan Trump Jr majoittui Radisson Collection -hotelliin. Hänen seurueensa kerrotaan vältelleen tiedotusvälineiden huomiota.
Trump Jr. saapui Viroon lauantaina yksityiskoneella Mongoliasta. Virolaismedian mukaan kone kuului Qatar Executive -yhtiölle. Vierailun kesto ja mahdolliset tapaamiset ovat myös epäselviä.
Viron viranomaiset tai Trump Jr:n edustajat eivät ole kertoneet, liittyykö matka liiketoimintaan, politiikkaan vai onko kyseessä yksityinen vierailu. Trump Jr. on mukana Trump Organization -kiinteistöyhtiön liiketoiminnassa ja esiintyy usein myös isänsä poliittisena tukijana.