- Satavuotias Eila Ilola syntyi elokuussa 1926, reilu viikko ennen Yleisradion lähetysten alkua.
- Ensimmäiset muistot Yleisradiosta ovat 1930-luvun alusta, kun perhe kuunteli radiota naapurissa. Omaan radioon ei ollut varaa.
- Sota-aikana radio oli tärkeä tiedonlähde. Oman radion perhe hankki välirauhan aikaan.
- Nykyään Ilola kuuntelee edelleen radiota, vaikka lukee mieluummin kirjoja.
Harvalla suomalaisella on yhtä pitkä suhde Yleisradioon kuin vaasalaisella Eila Ilolalla.
Hän syntyi 31. elokuuta vuonna 1926 Forssassa, reilu viikko ennen kuin Yleisradio aloitti lähetyksensä 9. syyskuuta.
Ilolan ensimmäiset muistot radiosta vievät 1930-luvulle. Perheellä ei ollut varaa omaan vastaanottimeen, joten lapset juoksivat naapuriin kuuntelemaan lähetyksiä.
– Me käytiin aina naapurissa, kun meillä ei ollut radiota. Isä oli sodassa ja äiti meidän lasten kanssa kotona ja kävi töissä, Ilola muistelee.
Talvisodan aikana radio oli elintärkeä tiedonlähde. Radiosta kuului usein työmiehen radio-ohjelma, jossa välitettiin terveisiä rintamalta kotirintamalle ja päinvastoin.
Musiikkiohjelmissa soi sota-ajan lauluja, mutta myös kevyempää viihdettä raskaiden aikojen keskellä.
llolan lapsuudessa rahaa ei ollut paljon, ja radion hankinta oli suuri päätös. Videolla Ilola kertoo, millaista keskustelua radion tulo taloon herätti perheessä.
Video: Jarkko Heikkinen / Yle
Välirauhan aikaan omaan kotiin hankittu radio sai kunniapaikan.
Perhe kerääntyikin sen ääreen kuuntelemaan Markus-sedän lastentuntia. Markus Rautio (1891-1973) oli radion varhaisvaiheen suosituimpia esiintyjiä.
Jatkosodan aikaan Ilola oli työvelvollinen ja hän päätyi maataloustöihin ohraa ja ruista leikkaamaan.
– Se oli aikamoista, sillä minähän olin kasvanut kaupungissa, jo pienenä Vaasaan perheensä kanssa muuttanut Ilola muistelee.
Ahkera radionkuuntelija
Kun Ilola meni naimisiin vuonna 1948, ei nuorella avioparilla ollut radiota.
Aviomies lähti tutun kauppiaan luo ja osti vähittäismaksulla radion pieneen hellahuoneeseen. Olosuhteet olivat ahtaat. Pienessä huoneessa oli likaämpäri, vesiämpäri ja kaikki muu välttämätön.
1940-luvun lopulla radio-ohjelmat alkoivat vasta puoli kuuden aikaan illalla ja loppuivat kymmeneltä.
Ilola kuunteli radiota ahkerasti – hän oli aina pitänyt lukemisesta ja tarinoista, ja radioteatterista tuli luonnollinen jatke harrastukselle.
1950-luku oli suomalaisen iskelmän kultakautta, ja Olavi Virta ja Annikki Tähti olivat Ilolan suosikkeja.
Ilolan mies oli menettänyt nuoruutensa sodassa, ja rauhan tultua pariskunta aloitti säännöllisen tanssimisen. He kävivät tansseissa vielä silloinkin, kun Ilolan mies oli 89-vuotias.
– Suomessahan ei saanut sota-aikana tanssia, vaikka koko maailma tanssi.
Avaa kuvien katselu
Ilola on syntynyt Forssassa, mutta muutti perheineen jo pienenä tyttönä Vaasaan. Kuva: Jarkko Heikkinen / YleKun televisio tuli taloon
Yle aloitti omat koelähetyksensä vuonna 1957 ja säännölliset lähetykset vuonna 1958.
Ilolan puoliso osti ensimmäisen television 1960-luvun alussa, samoihin aikoihin, kun aviopari rakensi taloa. Myös televisio ostettiin vähittäismaksulla, koska Eila oli kymmenen vuotta lasten kanssa kotona ja elämää pyöritettiin yhden miehen palkalla.
Liikkuva kuva ei ollut kuitenkaan Ilolalle täysin uusi kokemus, sillä hän oli käynyt elokuvissa jo lapsesta lähtien. Värejä ei osannut kaivata, kun ei ollut nähnyt muuta kuin mustavalkoista.
Avaa kuvien katselu
Käsityöt kuuluvat yhä Ilolan päivittäisiin askareisiin. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
Television myötä median rytmi muuttui. Päivisin Ilola ompeli työkseen ja radio oli auki taustaäänenä.
– Viikon mittaan saatoin ommella kahdeksankin vihkipukua. Usein lähdin aamulla kaupunkiin viemään pukuja maalta tulleille tytöille, jotka odottivat sulhasiaan lomalle.
Illalla puoli seitsemältä alkoivat televisio-ohjelmat.
Suomisen perhe -elokuvat, kuten myös Me Tammelat oli yksi Ilolan suosikkiohjelmista, vaikka jaksot kestivätkin vain viisitoista minuuttia.
Myöhemmin tulivat Tarzan-filmit.
Radio pitää seuraa satavuotiaalle
1980-luvulla Yleisradiolle tuli kilpailua, kun Kolmostelevisio aloitti toimintansa. Ilola ei juurikaan huomannut muutosta – ompelutyö vei ajan.
– Silloin en oikein kerinnyt enää katsomaankaan, kun piti illatkin istua ompelukoneella.
Ilola kertoo videolla, millainen merkitys radiolla on hänelle.
Jarkko Heikkinen / Yle
Nykyään satavuotias Ilola asuu yksin omakotitalossaan.
Kotipalvelu käy aamuisin varmistamassa, että päivän lääkkeet – kaksi tablettia – on otettu, mutta muuten Ilola on hyvin omatoiminen.
Hän käy itse kaupassa ja tekee ruuat itse. Entisenä ompelijana päivät kuluvat kutoen – perheen villavarustuksen lisäksi hän lahjoittaa joka vuosi 30 paria sukkia Pelastusarmeijalle.
Kerran viikossa hän käy myös avustetun asumisen palveluyksikössä syömässä ja nauttimassa ohjelmasta. Ja kesällä jopa meressä uimassa.
Radiota hän kuuntelee edelleen, mutta lukee mieluummin kirjoja kuin katsoo televisiota.
Ilola on pannut merkille median käytön muuttumisen nuorten parissa:
Video: Jarkko Heikkinen / Yle
Kun Ilolan mies vielä eli, uutiset piti aina kuunnella. Nykyään Ilola ei katso televisiota paljon, mutta radio on uskollinen kumppani.
Ilolan muistoissa elävät myös yksittäiset toimittajat ja ohjelmat. Arvi Lind oli yksi parhaista. Myös Niilo Tarvajärven ohjelma jäi mieleen.
– Siellä esiintyi usein Lenita Airisto, joka oli tuolloin missi.