Kirsi Pihan isä oli välillä vaarallinen juodessaan. Hän oli myös rakastava isä, jota Kirsi ikävöi kuoleman jälkeen paljon.
Tänä keväänä toukokuussa Kirsi Piha, 58, vei Hyyppä-koiraansa eri koirapuistoon kuin yleensä. Kirsin kotitalossa Helsingin keskustassa oli julkisivuremontti, ja sen vuoksi hän asui miehensä asunnossa toisessa korttelissa.
Uusi reitti koirapuistoon kulki Tehtaanpuiston vierestä ja Viiskulman ohi. Kirsi huomasi, että ajatteli kulkiessaan ihmeen usein isäänsä Ristoa.
”Isän itsemurha välähti aina mieleeni Fredrikinkadulla. Tunne oli hyvin fyysinen. Sitten tajusin, että kävelen joka päivä sen talon ohi, jonka ensimmäisen kerroksen asunnossa isäni asui ja kuoli”, Kirsi sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joitain vuosia sitten Kirsi ajatteli, että on jo käsitellyt isänsä itsemurhan, niin paljon hän on sitä elämässään pohtinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Mutta suru isän kuolemasta tuleekin yhä yllättävissä paikoissa takaisin. En pääse siitä eroon, eikä tarvitsekaan päästä. Se on osa tarinaani.”
Keltaista jaffaa ja olutta
Kirsin viimeinen muisto isästään on joululta 1974. Isä toi seitsemänvuotiaalle Kirsille joululahjan kerrostaloasunnon ovelle Helsingin Töölössä, mutta ei halunnut tulla sisään.
Kirsin vanhemmat olivat eronneet joitain vuosia aiemmin, ja Kirsi asui äitinsä Helenan, tämän puolison ja parikuisen velipuolensa kanssa.
Jouluaattona Kirsi löysi isän paketista hopeisen sydänkorun, jota he olivat olleet ostamassa yhdessä. Isä oli väittänyt, että hankkii lahjaa vaimolleen ja oli pyytänyt Kirsin makutuomariksi.
”Pelkäsin isää, sillä hän oli tosi arvaamaton. Minun piti aina tarkkailla, onko hän hyvällä vai huonolla tuulella ja onko hän juonut vai ei.”
Kolmen kuukauden kuluttua lahjan tuomisesta isä kuoli. Äiti selitti Kirsille, että isällä oli ollut alkoholiin liittyvä sairaus.
Kirsillä on valokuva hautajaisista. Siinä hän seisoo hämmentyneenä lakeerikengissä ja rusetissa.
”En käsittänyt isän kuolemaa. Maailmasta tuli sen myötä minulle vaarallinen paikka. Aloin ajatella, että voin kuolla milloin tahansa. Päästäni tuli skanneri, joka etsii kaikkialta uhkia ja vaaroja.”
Kirsin viimeinen muisto isästä tuomassa joululahjaa on hyvä. Muunlaisiakin muistoja on.
Ensimmäisessä muistossa isä heittää Kirsin punaiset nukenvaunut seinään, kun Kirsi on kolme- tai neljävuotias. Kirsi ei muista, miksi.
”Isä oli väkivaltainen alkoholisti ja joskus vaarallinen juodessaan. Pelkäsin isää, sillä hän oli tosi arvaamaton. Minun piti aina tarkkailla, onko hän hyvällä vai huonolla tuulella ja onko hän juonut vai ei. Jos kävelin television edestä, isä saattoi saada hirveän raivarin”, Kirsi sanoo.
Kirsiä isä ei lyönyt, mutta Kirsi joutui näkemään väkivaltaa.
”Näin senkin, miten kurjasti hän kohteli koiraansa.”
Kirsi muistaa istuneensa usein Viiskulmassa sijainneessa ravintolassa isän kanssa. Isä joi kaljaa, Kirsi keltaista Jaffaa. Kun olutlasi oli tyhjä, isä kysyi Kirsiltä, voiko hän ottaa vielä yhden.
Kirsi tiesi, että jos hän sanoo ei, isä suuttuu.
Hän tiesi senkin, että jos hän sanoo kyllä, isä juo lisää. Siitä ei koskaan seurannut mitään hyvää.
”No ota vielä yksi, mutta sitten kyllä mennään kotiin”, Kirsi muistaa vastanneensa. Niin hän kirjoittaa Pimeän yli -kirjeenvaihtokirjassa, jonka on tehnyt kirjailija Hannu Mäkelän kanssa.
”Äiti kertoi aina, että olin ollut isälle tärkeä ja rakas. Muistan itsekin, että isä oli minua kohtaan rakastava, vei Linnanmäelle ja elokuviin. Tykkäsin isästä ja ikävöin häntä paljon hänen kuolemansa jälkeen.”
Lapsena koettu väkivallan uhka jätti kuitenkin Kirsiin jäljet.
”Muistan yhä, miltä tuntuu olla varuillaan ja pelätä, että jotain pahaa voi tapahtua. Juon itse viiniä ja voin olla humalassakin. Mutta en kestä humalaisia miehiä ollenkaan enkä halua olla heidän lähellään.”
Mitä Kirsi ajatteli, kun hän kuuli 13-vuotiaana, ettei isä ollutkaan kuollut sairauteen, vaan tehnyt itsemurhan? Mitä Kirsi on halunnut kertoa tyttärelleen isästään? Miten Kirsin taipumus masennukseen on vaikuttanut hänen ajatuksiinsa isästä? Mitä ovat ilolistat, joita Kirsi kirjoittaa puhelimensa muistiinpanoihin? Miksi hän ilahtui vaihdevuosiensa alkamisesta? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 17/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.